Poikanen toivottaa kaikille bloginsa lukijoille oikein riemukasta Uutta Vuotta 2010!

Poikanen sairastaa :(

Joulun jälkeinen elämä on alkanut vähemmän terveissä merkeissä, ollaan koko perhe kipeinä. Mulla alkoi jo viikonloppuna vetämätön ja kurja olo, flunssahan se sieltä tulla tupsahti ja tarttui Leoon myös. Tosin vielä pojalla ei muita oireita ole kuin itkuisuutta ja kitinää sekä kuumetta, joka eilen kohosi korkeimmillaan 39,5. Ressukka ei koskaan ole ollut yhtä kipeä kuin eilen, ei jaksanut juuri mitään tehdä, sylissä oli vaan hyvä olla. Kuumelääkkellä sain tilapäisesti laskettua pahinta kuumetta ja pahaa oloa, jolloin pikkuinen jaksoi hieman leikkiä lattialla paikallaan. Siis PAIKALLAAN! Eihän tuo muuten pysy koskaan paikallaan. Yö olikin sitten aika rikkonainen ja itkuinen. Tänään ei Leolla ole enää onneksi kuumetta, mutta tavallista kitisevämpi tuo on, pienemmästäkin loukkaantuu tai suuttuu eikä suostu juomaan oikein mitään. Toivottavasti pian parannutaan...

Sairastelusta huolimatta Leo on harjoitellut -TADAA- kävelyä! Harjoittelu alkoi jo toissapäivänä yhdellä varovaisella askeleella ja eilen askeleita otettiin jo kolme. Siis pieniä haparoivia askeleita ilman tukea! Mutta siitä se lähtee kohta kiitämään, mun pieni. Hurjaa :)

Oma joulu

 

 

Joulu se hurahti ohi kovin nopeasti, mutta ehdittiin siitä toki nauttia täysin siemauksin. Hassua vaan miten aattoaamu lapsena tuntui ikuisuuden pituiselta, mutta nyt vuosi vuodelta kiiruhtaa niin nopsaan, ettei melkein mukaan ehdi. Meille hankittiin tänäkin jouluna oikea kuusi, vaikka jännitettiinkin innostuuko Leo kiskomaan kuusenkoristeet tai koko kuusen kumoon. Aika nätisti kuusi on saanut olla rauhassa, eikä siihen kovin paljoa koristeita houkuttimeksi sitten tullutkaan. Leokin halusi koristella kuusta ja söpösti asetteli koristeita kuusen oksien päälle :)

Tänä vuonna aatto vietettiin ensimmäistä kertaa omassa kodissa ilman perinteistä sukulointisukkulointia. Jotenkin paljon helpompaa juhlia ihan vaan kotona tuollaisen joka paikkaan ehtivän yksivuotiaan kanssa. Aattoiltana omat vanhempani tulivat meille syömään jouluruoan ja vietettiin aattoiltaa yhdessä mukavan rauhallisissa merkeissä.

 

 

Leo touhusi innokkaana koko päivän, vaikka ei varmaan vielä ymmärtänytkään mistä tässä kaikessa oikein oli kyse. Lahjat oli kivoja, erityisesti nauhat ja pakettikortit, pukki oli ihan ok, vaikka pukin sylissä ei huvittanutkaan istua, jouluruoka maistui, mutta tonttulakki oli erittäin punainen vaate Leolle :) Oli työn ja tuskan takana ikuistaa muutama valokuva pojusta tonttulakki päässä.

Lahjoja Leo sai taas ihan valtavan paljon, vaikka miehen kanssa oltiin jätetty lahjaostokset tarkoituksella minimiin kun tiedettiin että poika saa lahjoja vielä tädeiltä, isovanhemmilta ja enolta. Ja kivoja lahjoja tulikin, iskä ja äiti on ainakin innoissaan niillä leikkineet :D

Nyt aletaan odotella sitten sitä uutta vuotta ja sen mukanaan tuomia, toivottavasti iloisia, yllätyksiä.

Paras hetki...

Tepustelu ja kiire on päättynyt. On tullut aika vain olla ja nauttia ahkeroimisen tuloksista. Puhdas ja jouluinen koti, ihanat joulutuoksut, herkulliset jouluruoat ja onnellinen olo.

Ihanaa Joulua Jokaiselle!

Joulurauhaa?

Koin taas aamulla hyvän muistutuksen siitä, miksi niin kovasti haluan muuttaa tästä taloyhtiöstä omaan kotiin ja rauhaan. Muut asukkaat kun ovat lähestulkoon kaikki eläkeikäisiä, ei lapsiperheelle heru paljoa sympatiaa. Tai sitten nuo naapurit eivät vaan tajua miksi on lievästi sanottuna ärsyttävää, että vajaan sentin lumikerrosta kolataan pihamaalla kovalla kolinalla ja jyskeellä aamulla puoliseitsemältä. Kolaamista säestää vielä muille aamuvirkuille naapureille suureen ääneen esitetyt aamu-tervehdykset. Aaaaargh! Huonosti nukutun yön jälkeen tälläinen herätys on varsin epämieluisa, meluisa kylläkin. Ja heräsihän siihen sitten Leokin lopulta :(

Joo onhan se kiva, että pihamaa kolataan silloin kun lunta on kunnolla ja se kolaaminen on tarpeellista. Huvittavinta, että piha siivotaan aina kaikkien muiden asuntojen kohdalta paitsi meidän...  Autokatoksenkin edusta kolataan todella tarkaan kiertäen meidän auton kohta, joka siis on autokatoksen keskellä. Pientä mielenosoitusta meitä kohtaan kenties? En nyt tietenkään odota että meidän pihaa kukaan muu käy siivoamassa, mutta tuo on jotenkin niin läpinäkyvää, että muiden pihat kyllä, muttei meidän. Itse kyllä siivoan kaikkien asuntojen edustat jos joskus ehdin kolan varteen ennen noita naapureita. Mutta se ei tapahdu todellakaan aamuvarhain! Eikä yleensä siinä vaiheessa, kun ehditään Leon kanssa pihalle ole enää mitään muuta siivottavaa. Tokaisihan yksi ukko viime talvena miehellekin, että vois se sun akkakin joskus pihan kolata kun kerran on aina vaan kotona! Niin no olin äitiyslomalla pienen vauvani kanssa ja kiinni vähän muissa hommissa. Ei noilla aina oikein äly välähdä.

Sainpas purettua pahimman ärsytyksen. Puuh!

Pulkkailua ja punaposkia

Saatiin tuttavilta heidän lapsiltaan tarpeettomaksi jäänyt vauvapulkka ja tänään Leo pääsi sitä testaamaan ensimmäistä kertaa. Tosin pulkka tuntui jo hieman pieneltä Leolle, kun lampaantaljapehmusteen viedessä tilaa pojan jalat tulivat pulkasta ulos. Mutta ulkoilu kauniissa säässä lumisateen keskellä oli kivaa vaihtelua sekä pojasta että äidistä paukkupakkasten aikana sisällä vietetyn ajanjakson jälkeen. Saatiin oikein kunnon omppuposket pakkassäässä. Jouluidylliä parhaimmillaan :) 

Leon kanssa on hauskaa puuhata kaikenlaista, mitä isommaksi hän tulee. Ymmärretään yhä paremmin toisiamme joka päivä :) Poika on alkanut myös pälpättää yhä enemmän omia juttujaan, vaikka kunnon sanoja, ainakaan sellaisia, joita äiti ymmärtäisi, ei ole vielä kuulunut. Paitsi yksi! Ja tästäkään en vielä hetki sitten ollut varma kuvittelenko vain vai tarkoittaako sana sitä mitä luulen. Useamman viikon Leo on sanonut "ätä". Ja tänään kun tulin kaupasta kotiin, konttasi Leo innoissaan äitiä vastaan ovelle ja huikkasi "äitä!" :D Ihanaa ja suloista. Monen ihmisen, asian tai esineen Leo jo tunnistaakin nimeltä. Myös paiputuksen Leo oppi tässä vähän aikaa sitten. Parhaiten hän heiluttaa omalle peilikuvalleen ja joskus satunnaisesti ihan kelle tahansa, oli tyyppi sitten tulossa tai menossa :D

Päivät on kuluneet taas nopsaan kohti joulua. Joka aamu Leon kanssa avataan Kaisa Rekisen söpö metsämaisema-joulukalenteri ja joka kerta kun luukku avataan, hihkuu poika innoissaan kun luukusta kurkkaa joskus pöllö, karhuherra tai toisinaan tonttupipoinen pupujussi. Ihana kalenteri tuollainen perinteinen.

Melkein kaikki jouluvalmistelutkin alkaa olla tehtynä, mikä on aika harvinaista kun olen toisinaan tämmöinen viimehetken ihminen. Joululahjat on olleet hankittuna jo hyvän aikaa ja jotain on tehty itsekin. Koti on koristeltu ja pää tursuaa jopa liikaa kaikista ihanista joulusisustusideoista, mitä haluaisin toteuttaa. Kunnon joulusiivon teen aina perinteisesti vasta aatonaattona samalla kun kinkku paistuu uunissa ja kuuntelen joululauluja. Odottaminen, se jännittävä tunnelma ja joulun valmistelu onkin joulussa se paras juttu sekä perinteiden siirtäminen omalle pikkuiselle.

Piparkakkutalo

Tupa edestä...

Tuli väsättyä tänään Leon kanssa karkkipiparisatutupa :) Kaavat ja koristeluideat ovat omasta päästä. Kuuman sokerin kanssa onnistun yleensä sähläämään, mutta tällä kertaa säästyttiin palovammoilta. Kiva projekti ja tulos varsin onnistunut, noin niinkun elämäni toiseksi piparkakkutaloksi.

...ja tupa takaa

Talon valmistukseen kului:

Myllyn paras piparkakkutaikinalevyjä (1 pkt ja kaikki tuli käytettyä)
Sulatettua sokeria talon osien kiinnitykseen. Tässä työssä isona apuna oli silikonilasta.

Koristeluun:
Marianne-rakeita
Ranskanpastilleja

Karkkikeppi

Hopeisia helminonparelleja

Piparin muotoisia nonparelleja

Tomusokeria ”lumisateena” siivilän läpi

sekä

Sokerikuorrutus, joka valmistui seuraavista aineista:

1 munan valkuainen
3 dl (reilu) tomusokeria

5-6 tippaa sitruunamehua

parhaiten kuorrutekoristelut saa tehtyä kun sokerimassan laittaa minigrip-pussiin (0,5l) ja leikkaa pussin kulmaan vain ihan pienen reiän.

Ei hyvää yötä

Viime yö oli jostain syvältä... Leo valvotti yhtäsoittoa aamu kolmesta viiteen. Kaksi tuntia! Ei käy mun ymmärrykseen, miten toinen voi kukkua ihan pirteänä keskellä yötä. Uudelleen nukuttaminen käy todella työstä ja väsyneenä se on mitä ikävintä puuhaa.

Lapsi huutaa. Äiti herää kesken makoisten unien ja raahautuu makuuhuoneesta vastapäiseen lastenhuoneeseen ja miettii mielessään onko ensinkään mitään järkeä pitää pojan sänkyä noin kaukana... Peittelen lapsen sänkyyn ja laitan tutin suuhun, mistä seuraa välitön ylös kömpiminen ja huutoa kun yritän hipsiä pois huoneesta.

Kapaloin pojan ja taputtelen rauhoittavasti. Kapalosta pyristelyä ja huutoa. Käännän pojan massulleen. Huutoa. Otan syliin, johon poika pitkän heijauksen jälkeen nukahtaa. Hyssytän ja keinutan parikymmentä minuuttia ja yritän siirtää lapsen sänkyyn varo-varo-vaisesti. Poika herää saman tien kun laitan häntä sänkyyn. Alkaa hilluminen ja möyrintä ympäri sänkyä. Nousee ylös, istuu, pyörii, hihkuu ja kiljuu.

Äiti antaa periksi ja luovuttaa, ei jaksa enää koittaa saada toista rauhoittumaan saati nukkumaan... Jostain muistuu mieleen tv:stä tullut kauhukakaraohjelma, jonka nukutusrituaalina oli istua vain hiljaa huoneessa ja antaa lapsen nukahtaa tuntien olonsa turvalliseksi, kun joku on läsnä. Istun pojan sängyn päätyyn rahille ja annan tyypin hihkua ja pyöriä miten huvittaa.

Pari kertaa poika käy tarkistamassa ja kokeilee pinnojen välistä, onko äiti siinä. Sitten tapahtuu ihme ja poika asettuu ihan oma-aloitteisesti makuulle, hakee hetken hyvää asentoa ja alkaa tuhisten nukkumaan! Tadaa! Unta sitten riittääkin ihan aamukymmeneen, että sikäli ollaan taas voiton puolella ja elävien kirjoissa.

Mitä tästä opimme? Nukuttaminen ei näköjään hyödytä mitään.

Aamulla bongasin poitsun suusta uuden ylähampaan. Olisko se yöllinen sitten sitä? Tyyppi tehtailee nyt hampaita ihan urakalla. Koitan ottaa tuon valvoskelun yhtenä vaiheena, joka toivottavasti ei jää päälle. Ei kovin usein näin pitkiä unettomia jaksoja tuleviin öihin, kiitos!

Pieni pala joulua

Harmaa, pilvinen sadesää ei ole ehkä paras joulumielen innoittaja, mutta siitäkin huolimatta tai ehkä juuri tämän tylsän mustan piemyden takia laitoin kotia hitusen jouluisammaksi. Valoja, kynttilöitä ja pientä koristusta.

Tänään käväistiin miehen ja Leon kanssa katsastamassa tämän kaupungin joulumyyjäiset. Sieltä löytyikin yllättävän paljon kaikkea kivaa. Ostin Leolle talven pulkkareissuja, toivottavasti lumisia sellaisia varten ja muutenkin vaikka rattaiden lämmikkeeksi lampaantaljan. Löysin myös pienen joulukranssin sekä vanhasta puusta tehdyt kehykset, joista kehittelin yhteisen seinäkoristeen.

Pikatuunauksen lopputulos

Minikokoisen tuulikaapin piristystä

Tämmöinen oli tupsahtanut meidän eteiseen kurkkimaan, Joulupukin apuri kaiketi :) Näitä taitaa liikkua tähän vuodenaikaan enemmänkin, joten muistakaahan olla kiltisti.

Mukavaa joulunodotusta!

Mikäs vaihe tää nyt on?

Mainiosti jo jonkin aikaa jatkunut unirytmi näyttää muuttuneen ei niin kivaan suuntaan. Tällä viikolla on herätty joka aamu aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin, ensin klo 8.00 (meille epätavallisen aikainen heräämisajankohta), seuraavana päivänä 7.30, sitten 7.15 ja nyt tänään 6.30. Poikaa on ihan turha yrittää heräämisen jälkeen uudestaan unille, koska a) parku ei lopu jos joku lähtee huoneesta ja b) meidän lapseen on kytketty jokin ihmevieteri, joka käynnistyy heti kun lapsen laittaa makuulleen.

Yöt kyllä nukutaan putkeen, eli sen suhteen ei valittamista. Mutta, mutta... nyt on ongelmia myös sen nukuttamisen suhteen. Joka ilta saadaan taistella milloin lyhyemmän milloin pidemmän kaavan mukaan, ennen kuin poika todella saadaan nukkumaan sängyssään. Aiemmin vaan illalla imetin ja pojan nukahdettua kannoin sänkyyn ja that's it. Nyt kun maidontuotantolaitos on alkanut lakkauttaa toimintaansa, olen alkanut lyhyen imetyksen päätteeksi antaa vielä maitoa pullosta, sanokoon hammaslääkäri mitä hyvänsä. Toisinaan pullo kelpaa toisinaan ei ja joskus pullon näkeminenkin saa aikaa hirveät ravarit.

Ja vaikka poika lopulta nukahtaisi syliin ja hänet saisi nostettua nukkuvana sänkyyn, menee nykyään n. vartti kun jäbä on täysin hereillä ja kangennut itsensä taas ylös. Ja sitten koko nukutusrumba alkaa alusta. Tässä vaiheessa tosin yleensä luovutan homman miehelle. Tuota lasta on turha peitellä sänkyyn, koska ei se pysy sielä kahta sekuntiakaan makuuasennossa jos on hereillä.

Mitä tää on? Joku ensimmäisen ikävuoden kriisi?

Joku, jonka lapsi on aina ollut huonouninen tai valvottaja ei varmaan näe tässä meidän "ongelmassa" mitään ongelmaa. Monihan olis suorastaan onnellinen jos lapsi nukkuis yönsä ja heräis ekan kerran vasta aamuseitsemältä. Mutta ottakaa huomioon miten helpolla mä oon tähän asti päässyt. On tää siihen nähden pieni kriisin paikka :p

Niin joo ja ensimmäinen ylähammas on nyt alkanut tehdä vihdoin tuloaan. Toivon että nää unihässäkät olis vaan tuon hampin vika, mutta epäilenpä että ei ole.

Vertailua

Jäin oikein miettimään kumman näköä Leossa on enemmän, minun vai miehen, kun Sofia edellisen postauksen kommenteissa asiaa kysyi. Täytyy sanoa, että pidän Leoa niin itsensä näköisenä, etten osaa häntä suoraan nähdä kummankaan meidän vanhemman kopiona. Sopiva sekoitus taitaa olla molempia. Piirteitä löytyy sekä isältä, että äidiltä, vaikka ihan vauvana poika selvästi muistutti isäänsä enemmän. Sukulaiset ja tututkin sanovan poikaa milloin aivan isänsä, milloin äidin näköiseksi. Ota nyt tuosta sitten selvää...

Mutta teinpä aikani kuluksi meistä kolmesta kuvasarjan, jonka avulla asiaa voi puolueettomasti vertailla :) Kuvassa on siis ensimmäisenä miehen 1v. kuva, sitten Leo saman ikäisenä ja lopuksi minä n. 2,5 -vuotiaana. Että kumpaan poika lienee tullut? Ainakin isällään on ollut huomattavasti enemmän hiuksia ja hampaita saman ikäisenä. Multa ei taas ole koskaan irronnut ylipirteille kuvaajille hymyn hymyä :D

Tänään käytiin siellä valokuvaamossakin ja Leo jaksoi aivan huippuhienosti. Kuvaajakin kehui, että ihanan rauhallinen, mutta silti iloisesti hymyilevä lapsi. Vieras paikka teki sen, että Leo tosiaan pysyi kiltisti tuolilla mihin hänet istutettiin. Kotonahan tuo ei pysy lainkaan paikallaan. Uskon, että saatiin söpöjä otoksia. Välillä vaihdettiin vaatteitakin ja rekvisiittana oli mm. vanhan näköinen aidanpätkä, jonka takaa poika sai kurkkia. Huomenna saan koevedokset cd:llä. Tiedossa on valinnan vaikeutta.

Synttäripoika

Viikonloppu on ollut yhtä juhlaa. Lauantaina juhlittiin vieraiden kera Leon yksivuotispäivää ja tänään on vietetty ylijääneiden herkkujen keskellä rääppiäisiä. Juhlat oli kivat ja onnistuneet ja vieraita oli juuri sen verran, että tupa tuli täyteen, mutta kaikkien kanssa ehti jutustella. Leo oli tietenkin päivän sankari ja keskipiste oikeutetusti. Taisi poika olla välillä vähän ihmetyksissään kun sai kerralla niin paljon uusia leluja.

Meiltä vanhemmilta poika sai kolme pakettia: Brion mustat taaperokärryt, Plaston muoviastioita ja muovisen hepan, jonka kavioita ja päätä saa käänneltyä. Silti kaikkia uusia hienoja lahjojakin mielenkiintoisempaa oli lahjapaperi, jota oli Leosta hurjan kivaa repiä. Mies totesikin, että Leolle olisi tainnut olla mieluisin lahja pelkkä lahjapaperirulla :)

Yläkuvan ilme on innostusta, ei kiukkua, vaikka hieman siltä saattaa näyttää :) Alakuvassa Leon huoneessa lahjat esillä lipaston päällä ja lattialla.

Oli kivaa laittaa juhlia; suunnitella, siivota, leipoa, järjestää ja ahertaa. Kahvipöydän tarjottavina oli itsetehdyn mansikkavadelmakakun lisäksi mokkaruutuja, kinkkujuustopiirakkaa, kahta sorttia pikkuleipiä, cocktailpiirakoita ja munavoita sekä mansikkapiirakkaa. Kakku maistui hyvin Leolle, uutta lusikallista odotettiin joka kerta suu isosti ammolla :)

Tilasin juhlia varten myös tuollaisen gerbera kukka-asetelman. Paljon useamminkin voisi kukkia kotiin ostaa, sillä mun käsissä esim. viherkasvit ei kauaa pysy hengissä. Leikkokukat on siitä ihania, että ne ovat kauniita, mutta niiden ei ole tarkoitus kestää ikuisuuksia. Ei siis paineita siitä muistaako niitä kastella joka viikko ;)

Touhua täynnä olleen synttäripäivän päätteeksi Leo nukahti helposti yöunille ja nukkui täyden kellonympärystän heräämättä. Huomenna on vuorossa 1-vuotis studiokuva, jota varten pitääkin herätä riittävän ajoissa, jotta poika ehtii ennen kuvausta ottaa pienet päikät. Saa nähdä kuinka tuon vipeltäjän saa pysymään kuvausta varten edes hetken paikallaan saati hymyilemään oikeassa kohtaa.

Olipa kerran pikkuinen vauva...

Vuosi sitten elettiin ihmeellistä aikaa, meille oli juuri syntynyt pieni poikavauva. Kaikki oli hieman epätodellista silloin. Aivan kuin tuosta hetkestä ei olisi aikaakaan, vaikka onkin. Aika vaan on mennyt yhdessä hujauksessa. Tänään tuo meidän pikkuinen vauva täyttää vuoden! Ei voi käsittää.

Miettiessä kulunutta vuotta, voin vaan tyytyväisenä todeta, että elämä lapsen kanssa on sujunut paremmin kuin ikinä osasin odottaa tai kuvitella. Ollaan hitsauduttu perheenä hyvin yhteen, meidän tiimiksi :) Jokainen Leon kanssa eletty päivä on saatu ihastella miten lapsi oppii ja oivaltaa, kasvaa ja kehittyy. Ehkä me vanhemmatkin ollaan kehitytty siinä sivussa.

Tästä vauvapaketista...

...on kasvanut kaikkea innokkaasti tutkaileva pikkutaapero :)

Valtavan paljon onnea meidän pienelle poikaselle! ♥

Päivän kohokohta

Jei, ollaan saatu olkkarin remppa vihdoin päätökseen! Viikonloppu vietettiin aika ahtaasti keittiön ja eteisen välillä. Leollakin oli ihmettelemistä kun kulku olkkariin oli tyystin estetty ja keittiöön oli ahdettu suurin osa olohuoneen huonekaluista sohvaa myöten. Eristettynä olo kannatti, sillä nyt on seinillä hienot uudet tapetit! Tänään ripustin ikkunoihin uudet verhot ja ihanaa miten huoneen ilme on muuttunut. Loppuviikosta pitäisi vielä saapua kaksi uutta nojatuolia ja sohvapöytä. Ei mitään pientä puuhaa tää yksvuotis synttäreiden valmistelu ;) Ei vaan , osui sopivasti samaan saumaan tämä remppa ja nuo hankinnat.

Tosiaan ensi perjantaina Leo sitten täyttää vuoden, mutta juhlia aiomme kyllä vasta lauantaina. Kutsuttu on isovanhemmat ja kummit, mikä lienee ihan sopiva vierasmäärä ykkössynttäreille. Niin ja niistä lahjoista... Kovasti olen koittanut pitää pintani ja hillitä hirmuista ostosintoa. Noin pieni ei vielä oikeasti osaa kaivata lahjoja, eikä Leoa ole niihin takoitus hukuttaakaan. Mutta onhan sitä tietysti jotain pikkuiselle hankittu, vaikka taitaa ihan muut tahot kuin vanhemmat (mm. kummitäti) lahjoa Leoa yltäkyllin. Laitetaan kuvaa synttärilahjoista sitten kun paketit on aukaistu :)

Leo on viimeinkin alkanut seisoa ilman tukea, ihan pieniä hetkiä, mutta kuitenkin. Pysyy hyvin pystyssä, varsinkin jos ei itse hoksaa ettei äiti pidä kiinni. Ja pottailua on viime aikoina treenattu lähes joka päivä. Viime viikolla poika teki tarpeensa pottaan saman tien kun hänet siihen istumaan laittoi, tämä tietysti vaatii hieman pelisilmää huomata milloin lapsella saattaisi olla hätä. Poikahan väänsi tuotosta kuin isompikin äijä äristen ja puhisten :D Nyt vähän häiriintyi pottailuhajoittelu tuon rempan takia ja kun poika keksi, että potalta voi nousta pois. No eihän asialla mikään kiire ole, pääasia että potta on tuttu kapistus, eikä sitä pelätä. Olen ollut tosi yllättynyt miten nopeasti poika keksi mitä varten potalla istutaan. Ja ylpeä! Tuntuu, että nykyään mun päivän kohokohta on pojan pottaan vääntämä kakka :p Äipän pitäis varmaan päästä välillä vähän kotiseinien ulkopuolelle...

Unta vapaalla tyylillä

Kai sitä näinkin voi nukkua...

Mussukka uinahti päikkäreiltä herättyään vielä uudelleen näin hupaisaan asentoon äiskän syliin :)

Hammashuoltoa ja possuflunssan torjuntaa

Perjantaina Leo pääsi käymään ensimmäistä kertaa hammaslääkärissä. Paljonpa niitä hampaita ei lääkäri (vai oliko se sitten hoitaja?) päässyt katsomaan, sillä Leo työnsi koko ajan lääkärin kättä vaan kauemmas ja nipisti suunsa kiinni. Uusi hammasharja otettiin kyllä innolla vastaan ja sitä pureskeltiin tyytyväisenä sillä aikaa, kun äiskä jutteli lääkärin kanssa pojan hampaiden, niiden kolmen, hoitamisesta :)

Mulle sanottiin suoraan, että imetys saisi jo loppua ja että illalla pojan hampaat pitää pestä viimeiseksi, eikä sen jälkeen saa enää imettää. Mielenkiintoinen yhtälö, kun poika edelleen nukahtaa tissille. Noh, kai se iltaimetyskin pitää vähitellen lopettaa... millähän tuon epelin sitten saa rauhoitettua nukkumaan?

Tänä aamuna käytiin ottamassa Leolle sikainfluenssarokote. En jaksa hysterisoida asiasta, mutta tottakai lähestyvä epidemia huolestuttaa. Tämän rokoteasian kanssa ollaan pähkäilty pitkään, että ottaako piikkiä vaiko eikö. Lopulta kuitenkin Leo päätettiin rokottaa, koska jos voin tällä keinoin estää pojan sairastumisen tai edes lieventää mahdollisen influenssan oireita, on se mielestäni paras ratkaisu rokotteen aiheuttamien sivuvaikutustenkin uhalla.

Aluksi olin hyvinkin pitkälle sitä mieltä, että rokotetta ei oteta, mutta ajatukset ovat muuttuneet sitä mukaa kun asiasta olen lukenut. Toivon, että rokote tekee tehtävänsä, eikä siitä tulisi kovin ikäviä oireita. Ainakin vielä Leo touhuaa ihan normaaliin tapaan. Odotettavissa tosin saattaa olla kuumeilua ja muita normiflunssan tyylisiä oireita sekä kipua tuossa pistoksen saaneessa jalassa. Täytyy vaan toivoa, että rokote ehtii antaa suojan ennen kuin kukaan meidän perheestä sairastuu. Lisää päänvaivaa ja huolta tämä tilanne kyllä aiheuttaa.

Ensimmäinen isänpäivä

Onnea kaikille isille! Erityisesti ensimmäistä isänpäiväänsä viettäville :)

Viikolla ollaan Leon kanssa askarreltu isänpäiväkortteja. Tosin poika ei ollut kovin innokas äiskän sormiväri-ideasta, jolla väritettiin poitsun käsi ja jalkapohja ja painettiin jälki paperille. Tämän askartelutaistelun voitti tällä kertaa äiti ja tulos näkyy alla.

Käden- ja jalanjälki kortti oli siis Leon isille. Lahjaksi iskä sai valokuvakehyksen Leon kuvalla varustettuna (työpöydälle) ja tietysti ison täytekakun.

Puuaiheisen kortin tein omalle isälleni kaikkien sisarusteni puolesta, siksi kortissa lukee "meidän kantaisälle". Kortin sisälle liimasin vauvakuvat sekä meistä lapsista, että kaikista lapsenlapsista. Alunperin kortista piti tulla joulukalenterityyppinen isänpäiväkalenteri, jossa puun oksien lomassa olisi ollut luukkuja ja jokaisen luukun takana kuva "kantaisän" jälkikasvusta. Aika loppui kuitenkin kesken, joten tyydyin tähän helpompaan versioon.

Valkoista ja valoisaa

Aamulla sai hieraista pari kertaa silmiä, kun pihalle katsoi. Lunta oli yön aikana satanut siinä määrin, ettei maisemaa olisi omaksi vanhaksi pihaksi uskonut. Kaunista ja valkoista. Ihan jo jouluttaa, vaikka vasta on marraskuun alku. Meillä on laitettu soimaan youtubesta joululauluja, joita äiskä on hoilottanut täydestä sydämestään ja Leo jammaillut mukana. Kohta saa alkaa suunnittelemaan joulupaketteihin sisältöä, tekemään joululaatikoita, leipomaan pipareita ja joulutorttuja. On niin paljon kivempi suunnitella ja laittaa joulua, kun saa laittaa sitä omalle perheelle, meille kolmelle, omalle lapselle ja miehelle. Se aito joulun tunnelma ja fiilis on nyt lähempänä kuin pitkiin aikoihin. Se tunne, mikä oli lapsena; kuplivan odotava, satumainen ja jännittävä. Leo on tuonut mulle sen kauan kadoksissa olleen tunteen takaisin!

Pullapäivää ♥

Leivon pullaa ehkä noin kerran vuodessa, joten erityisen pullantuoksuiseksi äidiksi mua ei oikein voi sanoa. Tänään kuitenkin innostuin leipomaan korvapuusteja ja omenakierrepullia. Nam! Ehkä leipomisinnostus tulee useammin kun saan tuosta pikkumiehestä leipomiskaverin :) Odotettavissa pikkukäsin pyöriteltyjä, hieman epämääräisen muotoisia sekä mahdollisesti maassa pyörähtäneitä ja pikkuisen etukäteen maisteltuja pikkupullia...

Mutta tässä maistiainen tämänpäiväisistä leipomuksista. Maku voittaa ulkonäön, mutta parempi niin päin.

Päivärytmi(ttömyytt)ä

Päivän rutiinit ja rytmit on muokkautuneet meillä sitä mukaa kun lapsi on kasvanut. Nykyään Leolla on aika kiva rytmi, jota voi ennakoida, mikä taas helpottaa kummasti päivän suunnittelua ja esim. kyläilyä. Tietää suurin piirtein koska poikaa alkaa väsyttää ja mihin aikaan hän mahdollisesti herää. Tosin on edelleen niitäkin päiviä kun kaikki totutut rytmit menee ihan päälaelleen ja sekaisin, mutta suurimmaksi osaksi päivät sujuvat nukkumisten, syömisten, ulkoilun ja muun puuhailun osalta aika samalla aikataululla.

Aamulla herätys on lähes kellontarkasti 8.30. Ihanteellinen aika aamu-uniselle äidille. Iloinen pojanvesseli hihkuu sängyssään ja ojentaa kädet äitiä kohti heti kun hiippailen pojan huoneeseen. Aamuhalien ja kuolapusujen jälkeen mennään aamupesulle ja vaipanvaihtoon. Yön jäljiltä vaippa painaa melkoisesti, mutta kertaakaan vielä ei ole sänky kastunut, joten aika tehokas imukyky tuollaisella kertisvaipalla kyllä on. En nyt mitekään hehkuta kertiksiä, mutta näitä meillä käytetään, koska en missään vaiheessa oikein päässyt jyvälle tai innostunut kestoilusta. Täytyy vielä lisätä, että tästä huolimatta Leo ei ikinä ole kärsinyt mistään vaippaihottumasta ja iho on kaikinpuolin ollut aina hyvässä kunnossa.

Aamupuuro tai aamumaito imettäen syödään noin klo 9.00. Vuorottelen välillä niin että ensin maito sitten puuro tai toisinpäin. Vielä maitoa riittää, aamulla varsinkin, mutta tuotanto on selvästi hiipumaan päin ja olen imetystä selkeästi alkanut hissukseen vähentää. Eikä Leokaan kovin pitkiä aikoja rinnalla viihdy kun moni muu asia varastaa huomion.

Tankkauksen jälkeen on ennakoitavissa vanhan tankkauksen ulostulo. Eli tässä vaiheessa sopii testata pottailua. Tällä viikolla tulosta on syntynyt jopa kaksi kertaa. Yhtenä päivänä onnistuin saalistamaan yhden pikkupisun ja toisena kunnon kakkan. Äiti taisi olla ylpeämpi saavutuksesta kun sen vääntäjä ;)

Aamupäivä on tehokasta leikkiaikaa tai vaihtoehtoisesti ulkoilua/kyläilyä. Leo leikkii hyvin itsekseen, konttii ympäri taloa ja kiipeilee minkä ehtii. Vihdoin tuo on hoksannut, että kaiken sen touhottamisen lomassa voi istahtaa hetkeksi. Tätä ennen Leo ei istunut omatoimisesti oikeastaan ollenkaan. Nyt poika pysähtyy aina silloin tällöin istumaan ja tutkimaan jotain lelua oikein tarkasti sormi ojossa :) Istumatyyli on myös aika hupaisa polvi-istunnan ja normaalin istunnan välimuoto, toinen jalka pyllyn alla ja toinen suorana. Mutta istumista kestää korkeintaan kymmenisen sekuntia ja sitten taas mennään. Meno on aina vain vauhdikkaampaa ja kun taidot ja tasapaino ei vielä oikein kohtaa, tulee muksahduksiakin aina välillä.

Kello 11.00-12.00 välille sjoittuvat ensimmäiset päikät. Ne otetaan uuden maitosatsin tai sitten ulkoilun päätteeksi, joko sisällä omassa sängyssä tai ulkona rattaissa. Unta kestää yleensä tunnista vajaaseen kahteen tuntiin. Päiväruoka syödään päikkäreiden jälkeen n. 12.30. Ruokajuomana on vettä, jota Leo tykkää juoda itse nokkamukista. Hirvittää jo ajatella, että kohta lapsen pitäisi saada opetella syömistä itse, mutta voin van kuvitella sitä sotkun määrää... Sormiruokaa Leo napsii ihan näppärästi, mutta lusikka ei kyllä pysy ollenkaan oikein päin kädessä saati että sillä saisi lapattua ruokaa suuhun asti :p

Jos aamupäivällä ei vielä ehditty pihalle niin sinne mennään todennäköisesti päiväruoan jälkeen tai jos äiti on laiskalla päällä jäädään sisälle leikkimään tai hurautetaan autolla naapurikaupunkiin vähän shoppailemaan. Välipala syödään klo 15.00-15.30 aikoihin. Mikä tahansa välipala uppoaa hyvin, hedelmäsose, jogurtti, viili, kiisseli tai hedelmä. Välipalan päälle juodaan vielä kunnon satsi maitoa niin että alkaa unettaa.

Kakkospäikkärit Leo nukkuu klo 16.00-17.00 välillä omassa sängyssään. Nämäkin unet kestävän yleensä sen tunnin. Joskus sattuu päiviä, että Leo nukkuu vain yhdet päikät, mutta normaalipäiviin sisältyy kahdet päiväunet.

Iltapäikkäreiden aikana isi on yleensä tullut töistä ja Leon herättyä leikittää poikaa. Iltaruoka syödään klo. 18.00, mikä jälkeen poika saa taas maitoa. Leo pyörii meidän mukana, välillä keittiössä mun housunlahkeessa kun teen ruokaa tai möyrii iskän päällä sohvalla. Jos haluan vapaat kädet ja huilausta pojan vahtimisesta niin että voin keskittyä johonkin hommaan kunnolla, laitan Leon syöttikseen, joka on taitettu alas niin että pohja on pöytätasona. Lelukoppa viereen ja poika viihtyy paikallaankin jonkin aikaa.

Leon iltapuuron aika on klo 20.00. Puuron jälkeen tai sitä ennen käydään iltapesulla ja vaihdetaan yöpuku päälle. Sitten aletaan hiljalleen valmistautua pojan unille menoon. Tv:n ääni laitetaan hiljaiselle ja kirkkaat valot pois päältä. Istutaan mukavasti sohvalle iltamaitoa juomaan. Tähän Leo nukahtaa usein hyvin nopeasti. Klo 21.00-21.30 viedään poika omaan sänkyyn nukkumaan.

Yöt sujuvat vaihtelevasti, mutta pääosin hyvin. Unissaan Leo itkee tai huudahtelee joskus, toisinaan herää ja nousee ylös. Tätä tapahtuu muutaman kerran yössä. Edellinen on helppo hoitaa tutilla, jälkimmäiseen saattaa joskus mennä aikaa tuntikin ennekuin pojan saa uudelleen kunnolla uneen.

Kuukautta vaille vuosi

Meidän "pikkuvauvalle" tuli tänään ikää 11 kk! Uskomatonta miten aika kiitää. Justiinhan Leo oli pikkuinen kapalotoukka, joka huusi ruokaa suu ammollaan ja nukkui päivät pitkät. Joka kuukausi ollaan saatu ihastella ja ylpeydellä seurata oman pojan uusia kehitysaskelia ja taitoja. Tuosta pikkuisesta on kuoriutunut varsinainen energiapakkaus, joka hassuttelee ja touhottaa minkä ehtii.

Pian alkaa olla vuosi siitä, kun vauvaa koitettiin saada syntymään ensimmäisten käynnistysyritysten avulla. Viime aikoina ajatukset on vaeltaneet noihin fiiliksiin. Olen lukenut vanhoja blogimerkintöjä, joissa vuosi sitten kovasti elättelin toivoa, että vauva syntyisi jopa hieman ennen laskettua aikaa. Hahaa, kuinka väärässä olinkaan. Poikanen oli ja pysyi massussa vielä useamman viikon lasketun ajan päälle. Miten jännittynyt sitä silloin olikaan, vaikka silti en varsinaisesti jännittänyt mitään. Olo oli erittäin odottavan innostunut. Kaikki nuo muistot on vielä hyvin selkeinä mielessä. Kiva muistella ja haikailla... sniisk.. vauva-aika alkaa olla auttamattomasti ohitse.

En osaa vielä kokemuksella sanoa, mutta olettaisin taaperoajan olevan ainakin yhtä mielenkiintoista ellei jopa hauskempaakin kuin nyt taakse jäävä vauva-aika. Jäämme innolla vastaanottamaan tätä uutta aikakautta :)

Vilu varpaissa

Paleltaa... aika kaivaa villasukat kaapista ja kääriytyä viltin alle kannettava kainalossa. Kai se syksy tuli nyt sitten lopullisesti. Lämpömittari kohoaa enää päivälläkin vain muutaman hassun asteen nollan yläpuolelle. Kaikkein parhaiten kylmään säätilaan siirtyminen näkyy ja tuntuu rutikuivassa ihossa. Mulla menee naama ihan korpuksi talvisin, poskia ja otsaa kiristää ja kutittaa. Lisäksi mä inhoan kaikenmaailman naamarasvoja, mikä tekee yhtälöstä aika toivottoman. Nyt vasta tajusin, että säästyin viime vuonna kokonaan tältä ihon rutikuivumisprosessilta. En keksi syyksi muuta kuin raskauden ja imetyksen, hiuksia multa lähti sitten senkin edestä, mutta iho voi mainiosti :) Nyt taas hiukset pysyy päässä ja iho kuivuu entiseen malliin :p

Mä olen vihdoin saanut jonkin sisäisen rauhan (kuullostipas henkevältä) mun työtäpinöiden suhteen. En siis enää täpinöi, vaan otan iisisti ja oon todellakin nauttinut kotonaolosta. Töitä ei siis sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta ole löytynyt, liekö syynä se, että samasta paikasta tappelevia on aina niin mahdottomasti vai se, että tuore äiti pelottaa työnantajat nopeasti kauas, koska minähän voin pamahtaa uudestaan paksuksi hetkellä millä hyvänsä! Tietysti harmittaa, koska olen tottunut pääsemään haastatteluihin ja sitä myöden usein saanut hakemani paikan. Mutta jos ei pääse haatatteluunkaan asti niin sille ei sitten mahda mitään. Mutta mitä kylmemmiksi aamut käyvät, sen tyytyväisempi olen, että saan jäädä peiton alle lämpimään kun muut kiiruhtavat töihin ja ottaa viereen unilämpöisen poikasen.

Leostakin on tullut jo niin iso poika. Ihanan ja välillä rasittavan touhukas ja mahdottoman kova menijä. Hauska huomata, kuinka lapsi ymmärtää jo paljon. Kun kysyn "missä on lamppu", Leo katsoo ylös lamppua kohden ja alkaa nauraa. Jostain kumman syystä tuo lamppu-sana tai sitten se, kuinka äiti sen sanoo, naurattaa poikaa kovasti. Ei-sanan käyttöä en mitenkään ole yrittänyt vältellä ja sekin jo hyvin ymmärretään, mutta kiellon noudattaminen on vähän siinä ja siinä. Kieltoja tulee sanottua tosin vain silloin kun sille todella on aihetta. Leo haluaa aina välilä testata äitiä ja isiä, katsoa miten pitkälle pinna venyy ennen kuin kielletään. Ehdoton ei on pärisyttämiselle ruoka-aikana. Siitä saa sellaiset sotkut aikaan, että ruokaa löytyy pojan naaman ja vaatteiden lisäksi, äidin hiuksista, vaatteilta, lattialta ja lähestulkoon joka pinnalta parin metrin säteellä. Joten päristely on meillä EI! Hella on myös ei, sillä Leo yltää jo nappuloihin asti. Samoin tv ja sen alla olevat härpäkkeet. Ja jostain kumman syystä kaikki ei-asiat on Leon mielestä tietenkin niitä hauskimpia.

Leo on tehnyt viimeisen kuukauden kovasti hampaita. Nyt vihdoin suuhun on kovan kuolaamisen ja jänkyttämisen tuloksena ilmestynyt uusi valkoinen pikku toteemipaalu. Mikä hassua uusi hammas sijaitsee alaetuhampaiden vieressä ja yläien loistaa tyhjyyttään :) Leo taitaakin tehdä ensin alaleuan täyteen legoja ja siirtyä vasta sitten yläkertaan. Ilmeisesti johtuen tästä hampaiden tulosta, on yötkin olleet vähän levottomia. Välillä huutoitkua unissaan ja välillä kunnon heräämisiä. Mutta eikös tää pitäisi vähitellen helpottaa, eikös?

Hurjaa ajatella että ensi kuussa meillä vietetään jo yksivuotis synttäreitä! Vähitellen olen jo niitäkin alkanut suunnittelemaan. Meillä on tässä nyt aika monta projektia suunnitteilla, koska lähestyvien synttäreiden lisäksi ollaan pintaremontoimassa meidän asuntoa. Olisi kiva saada remppa kuntoon ennen pojan synttäreitä, mutta ainakin viimeistään jouluksi. Kamala asuntokuume vaivaa edelleen, mutta koska tällä hetkellä uuden rakentaminen ei ole ajankohtaista, keskitytään kunnostamaan tätä nykyistä kotia, niin että viihdytään täällä vielä jonkin aikaa ja saadaan sitten paremmin myydyksi kun se aika tulee. Tarkoitus on tapetoida olkkaria, kunnostaa vessaa ja laittaa eteisen naulakkosyvennykseen peililiukuovet. Kiva suunnitella ja sisustaa. Sormet oikein syyhyää kierrellessä sisustusliikkeitä ja muita kauppoja. Siinä sitä hommaa onkin, mielekästä sellaista.

Kylläpäs tätä tekstiä nyt tulikin. Poitsu nukkuu taas vaihteeksi pidemmät päikät niin äiskä saa rauhassa naputella koneella. Mutta nyt saa riittää, seuraavaksi suuntaan keittiön puolelle kolisuttamaan patoja ja kattiloita kuten tehokas ja tunnollinen vaimo ikään... Arvatkaa vaan onko se ruoka aina tehtynä kun mies tulee töistä? No ei ole! Se siitä tehokkuudesta. Mä en vaan oo mikään kotitalousihminen alkuunkaan :D

Haalareita joka lähtöön

Tällaiset haalarikaverukset löytyivät lapsuudenkotoani. Ovat siis mun vanhat, varsin tyylikkäät vetimet. Nyt pääsevät uusiokäyttöön Leon yllä. Tosin jäin hetkeksi miettimään onko isomman haalarin kuvat liian tyttömäiset? Vaikka sama kai se, kyllä tuota varmaan voi pieni poikakin käyttää, jos ei olla turhan tarkkoja :) Ihana kangas joka tapauksessa. Tuota toista haalaria jo Leolle sovitinkin ja melko naftisti meni päälle, mutta mahtui kuitenkin. Onneksi kangas hieman joustaa.

Leo sai myös ihan uudet haalarit, jotka ovat Leon mummin käsialaa aivan samoin kuin nuo edellä nähdyt reilun 25 vuoden vanhat vaatekappaleet. Nämä ovat enemmän tälläiset poikamaiset.

Ja jotta haalareita varmasti olisi pojan tarpeisiin riittävästi, menin ja ostin hälle vastikään uuden Reiman toppahaalarin.

Kallis investointi, joka osoittautuikin lopulta turhaksi, sillä vasta tuon ostoksen tehtyäni sovitin pojalle äitiyspakkauksen haalaria ja sehän mahtui yhä edelleen! Mä olin jotenkin ihan kuvitellut, ettei kokoa 68 (vaimitäsenytoikeinonkaan?) oleva haalari enää voi sopia, mutta olin taas luuloineni väärässä. Nyt meillä on siis monen monta haalaria odottamassa sekä uutta että uusiokäyttöä.

Lötköpötköäiti

Sataa, sataa, sataa... paitsi nyt kyllä näyttää hetkeksi tauonneen. Tänään voin kertoa rehellisesti laiskotelleeni koko päivän. Leo on nukkunut kohta kahden tunnin päikät, mikä on varsin historiallista nykyään. Ja mitä onkaan tehnyt äippä sillä aikaa? No ei yhtään mitään!

sänky petaamatta...

pyykit viikkaamatta...

piha haravoimatta... (no mutku sielä satoi vielä äsken...)

terveellistä välipalaa...

tämän rakkineen seurassa on tänään vietytty tovi jos toinenkin... kotiäidin pahe keskellä ruokapöytää :p
ylle on kiskottu ne maailman mukavimmat ja rumimmat lötköpötköhousut, joissa on ihan virttyneet ja ylipitkät pultut. Niillä äippä raahustaa jääkaapin ja koneen välillä.
Pitäiskö käydä edes posti hakemassa? :)

Neuvolassa jälleen

Eilen Leolla oli 10 kk neuvola, tai pikemminkin 10,5 kk neuvola. Leon neuvolantäti oli yht äkisti vaihtunut ja olin hieman kummissani kun tästä muutoksesta ei oltu informoitu vanhempia etukäteen. Nooh, vanha täti otti halutuunsa uuden alueen ja meidän alueen tädiksi tulee joku, jota en kyllä vielä eiliselläkään käynnillä tavannut. Meidät otti vastaan nuori harjoittelijatyttö, todella mukava ja varmasti ihan omalla alallaan, mutta tämä äiti on niin vanhanaikainen että olisi mieluusti halunnut jutustella myös jonkun kokeneemman tätösen kanssa. Varsinkin kun kuulin, että seuraava neuvolakäynti onkin sitten vasta reilun puolen vuoden päästä! Olin ihan että mitäh? Ei ollenkaan yksivuotisneuvolaa! Onkohan näin säästösyistä vai ihan yleinen trendi? Lääkärineuvolan kuvittelin olevan siinä yhden vuoden kieppeillä, mutta ei. Edellinen lääkärikäynti oli viime keväänä ja seuraava siis vasta ensi keväänä.

Neuvolakäynti sujui silti ihan rutiinilla. Poju käytti kyllä kaikki hurmaustaitonsa ja oli ihan intona kun tämä harjoittelijatyttö hänelle jutteli ja poikaa ihasteli. Painokäyrä oli odotetusti hieman tasaantunut kovan liikkumisen myötä, mutta on silti edelleen noususuhdanteinen. 10 kiloa ja 400g. Pituutta oli 75,5cm. Sekä pipo 45cm.

Rokotuskin annettiin, mikä sai vähän itkua aikaan, mutta nopeasti paha mieli unohtui kun sai leikkiä neuvolan mielenkiintoisilla leluilla. Hemoglobiini otettiin Leolta myös ekaa kertaa ja se oli 124, mikä on ilmeisesti hyvä tulos lapsella.

Juttelut jäi sitten vähän vähemmälle, kun muutamiin omiin kysymyksiini harjoittelija ei oikein tyhjentävästi osannut vastata. Ruoka-asioista juteltiin, tuttua asiaa etukäteen. Vähitellen saa alkaa siirtyä perus kotiruokaan noista ns. vauvanruoista. Viiliä ja joguttia Leo onkin jo maistellut ja ne ovat hänelle ainakin toistaiseksi hyvin sopineet, niinkuin kaikki muutkin tähän mennessä tarjotut ruoat. Toivottavasti jakossakin vältyttäisiin allergioilta ym. kutsumattomilta vierailta.

Pysähdy ja talleta tämä hetki

Jonkin asteinen tyytymättömyys on iskenyt muhun turhan usein viime aikoina. Perusasiat on ihan hyvin, mutta mä tunnen olevani jotenkin sivussa ihan kaikesta, välillä tosi yksin. Elämä junnaa paikallaan, mitään ei tapahdu!

Seuraavan tekstin oon kirjoittanut jo aikaisemmin paperille, mutta kirjoitan sen nyt tännekin, koska se saa mut asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja lopettamaan itsesäälittelyn.

Kiidän liikaa. Ajatukset hyppii tulevassa. Odotan koko ajan jotain. Kesää, syksyä, talvea... kun se hetki on käsillä, niin jo toista hetkeä. Kun lapsi oppisi sen ja sen taidon. Saavuttaisi jälleen uuden etapin. Kunpa jo pääsisimme rakentamaan, omaan kotiin. Saisinpa jo uuden työn. Toinen aika, huominen.

Nyt pitää jarruttaa. Ottaa itseä hartioista kiinni ja istuttaa pöydän ääreen näkemään tämä hetki. Elämä nyt. Miksi yritän aina kiiruhtaa tämän ajan edelle, niin että se käsillä oleva hetki jää melkein elämättä ja nauttimatta?

Pienen pojan aamuiloinen höpöttely omasta sängystä. Sateen ropina katolla. Ihana hetki. Miksi en osaa elää hetkessä kuin lapsi, jolla ei ole vielä käsitystä ajasta. Lapselle on vain se hetki, juuri sellaisena, aitona. Minulle aika juoksee. On vuosia, tapahtumia, kiiruhtamista ajasta ja paikasta toiseen.

Vaikeaa tajuta, että vaikka tuo pieni rakas poika on ollut meille vanhemmille olemassa vielä melko lyhyen aikaa, olemme me vanhemmat olleet olemassa hänelle aina. Siinä lapsen ja vanhemman suuri aikaero.

Yritän hidastaa tätä turhaa juoksua ja nauttia kunnolla näistä nopeasti vilistävistä päivistä, sillä koskaan enää ei tuo pieni kirkassilmäinen poika ole noin pieni kuin tänään.

Tähän hetkeen jään, sen talletan ja palaan joskus muistoissani uudelleen.

Minä itte!

Vaikka oikeita sanoja ei vielä olekaan, löytyy Leolla omaa tahtoa, jonka tajuaa sanomattakin. Kehen lie tullut pieni jääräpää, herra Itte ;) Jos poikaa kuinka koittaa houkuttaa tekemään jonkun asian helpoimman kautta ja yrittää auttaa, on tuloksena usein hermostuminen tyhmään äitiin joka ei tajua, että se homma tehdään tasan tarkkaan kuten pikkumies on itse viisaasti suunnitellut.

Kävelemisessä ei saa avustaa, vaan Leo tahtoo mennä ihan itte tukea vasten ja siitä eteenpäin. Jos yritän taluttaa käsistä, lyö poika heti kontilleen. Kirjaa luetaan itte, leluillakin leikitään vaan itte, äitin leikit on tylsiä, eikä ne kauaa kiinnosta. Mutta tärkein asia - nokkamukista juodaan ihan itte. Usein se muki menee suuhun nurinpäin, niin että juomaa sieltä tuskin paljoa tulee, mutta jestas mikä meteli, jos äiti yhtään yrittää kääntää mukia ympäri. Olen vihdoin lopettanut avustamisen tässä asiassa. Ehkä tuo jossain vaiheessa hoksaa miten päin homma parhaiten sujuu, näkyy oppineen monta muutakin asiaa ihan itte ja ilman apuja.

Kaiken uuden omatoimisuuden vastapainoksi on silti jotain, johon Leo haluaa äidin apua. Äiti on tarvittaessa mm. nostokurki, vinssi ja vaunujen hinaaja. Ihanin äskettäin opittu juttu, johon äiti kelpaa, on sanaton "ota syliin", kun poika ojentaa pienet kätensä, jotta äiti nostaisi pinnasängystä. Mun ihana ittepäinen poika :)

Räps!

Lapsen valokuvaaminen on tosi helppoa. Ostat fiksun ja näppärän ja kalliin digikameran ja siihen kalliin muistikortin, johon mahtuu tuhat ja yksi kuvaa. Sitten alat vaan napsia kuvia. Kätevää!

Mutta kun ei oikeesti oo!!! Lapsi liikkuu. Ihan koko ajan. Jatkuvasti. Meidän kamera tykkää, että kuvattava kohde on paikallaan eikä mielellään liiku. Myös kuvaajan käden olisi suotavaa olla vakaa ja välttyä liikkumasta kuvanottohetkellä. Yhtälö on mahdoton, jos kuvauskohde on tuollainen 10 kk ikäinen lapsi, jota ei kiinnosta vähääkään olla kuvattavana. Kameran hihna sen sijaan saa kuvauskohteen hakeutumaan vinhaa vauhtia niin lähelle kameran linssiä, että lähikuva nenästä tai silmästä onnistuu vaivatta. Mutta mä haluaisin sen lapsen kuvaan kokonaisena, omien leikkiensä keskellä, silloin kun sillä on söpöt vaatteet ja se näyttää niin suloiselta, silloin kun on joku hieno ilme tai hassu tilanne päällä.

Paskan kamera. Nykyisellä digikapistuksella saa ottaa sen muistikortin täyteen kuvia, jos haluaa muutaman oikeasti onnistuneen otoksen. Kaikki hyvät ilmeet jää tallentamatta kun kamera kohdistaa ja miettii liian monta sekuntia. Ilman salamaa kuva kuin kuva tärähtää, vaikka käytössä olisi lapsi/eläin asetus, jonka ilmeisesti pitäisi tuottaa parempia kuvia nopeasti liikkuvista kuvauskohteista. Salamalla kuvista tulee taas liian tummia taustaltaan ja piirteet korostuvat liikaa. Mä haluan oppia ottamaan sellaisia nättiä, pehmeän ja luonnollisen sävyisiä, mutta kohtuullisen tarkkoja kuvia. Enkä mä osaa. Onko ongelman ydin kuvaajassa, kamerassa vai missä?

Purnausta!!! Vanha kunnon filmikamera, mä haluun sellaisen!

Kelataan viikko eteenpäin, kiitos!

Pyöriikö täällä blogimaailmassa joku tartuva flunssapöpö vai miten kaikki tuntuu olevan sairaana? Niin mekin. Leolla on ollut kuumetta ja nenä vuotaa, mutta sen pyyhkiminen on Leosta ihan kamala operaatio, puhumattakaan nenäfridan käytöstä. Silmän välttäessä poika sitten rymyää maata pitkin ja pyyhkii nenäänsä lattiaan. Tästä äiti ei kyllä oikein tykkää. On inhaa jos lapsi oppii sellaisen tavan, että räkä pyyhkäistään aina johonkin lähellä olevan huonekaluun tai vastaavaan. Yöks. Mikä siinä paperinenäliinassa on niin kamalaa, että se nassu pyyhitään mieluummin vaikka mattoon? Virtaa pojassa riittää flunssasta huolimatta, toisin kuin vanhemmissaan. Oma pää on ihan höttöä ja olo on aika surkea. Nenä ja pää tukossa, mitään ei jaksaisi tehdä. Onneksi mies on tänään kotona ja vaikka hänkin on kipeä, niin mukavampi yhdessä hoitaa Leoa kun molemmat saa välillä levätä.

Nenän tukkoisuudesta huolimatta Leo on silti nukkunut yönsä kiitettävän hyvin. Viime yö meni kertaakaan heräämättä. Aamulla poika löytyi sänkynsä pääpäädystä poikittain massullaan nukkumasta :) Tässä viikon sisällä Leo on myös oppinut miten laskeudutaan oikeaoppisesti polvia koukistamalla alas maahan, kun ensin on noustu tukea vasten ylös. Ihanan varovaista ja tarkkaa puuhaa tuo liikkumisen opettelu. Ja sinnikästä.

Mutta nyt täytyy mennä lepäilemään ja toivoa flunssan pian hellittävän. Toivottavasti en nyt levittänyt tämän kirjoituksen mukana flunssaa kovin monelle eteenpäin :p

Neuvolakortti parempaan talteen

Leon neuvolakorttia on säilytetty tähän asti tylsässä muovitaskussa, joka on aina mun laukussa, missä se altistuu kulumiselle ja nuhraantumiselle. Ei paras säilytyspaikka todellakaan. Olen joskus jossain nähnyt kivoja kankaisia suojakansia neuvolakorteille ja tänään sain inspiraation koittaa väkertää sellaisen haparoivilla ompelijantaidoillani. Lopputulokseen olen kuitenkin varsin tyytyväinen. Tuotos ajaa asiansa ihan onnistuneesti. Päällytikkaukset meni kyllä päin mäntyä, pitää varmaan harjoitella enemmän. Kansissa on pahvivahvikkeet ja sisällä kaksi taskua, jos vaikka joskus tarvitsisi toisellekin kortille paikan... :) Koristeeksi lisäsin muutaman napin.

Syssyä

Mä niiiiiin nautin, kun saan olla kotona kauniina syyspäivinä. Ihanaa nukkua pitkään (jos Leo vaan sallii ja aika usein salliikin) ja herätä vasta kuin suurin osa työssäkäyvistä jo pakertaa työpöytänsä ääressä, kiertää Leon kanssa kävelylenkkejä kuulaassa syyssäässä luonnon keskellä, olla ja mennä oman aikataulun mukaan. Koitan nyt ottaa kaiken irti tästä kotoilusta, koska en voi tietää milloin pääsen/joudun töihin ja kiireinen normiarki koittaa. Tavallaan sitäkin toivoo, mutta tällaisina syyspäivinä oon vain tyytyväinen, että saan olla päätoiminen äiti ja Leon kanssa kotona.

Tälläisissä maisemissa kierrettiin yhtenä päivänä, samalla kun käytiin kummitytön synttäreillä. Oli tosi tuulinen päivä, mutta nykytavoistaan poiketen poitsu jopa nukahti rattaisiin. Tuulen humina kai unetti tai sitten tuo körökörö tie, jota kuljettiin. Nuo matkarattaat ei vaan olleet paras menopeli hiekkatielle, mutta ovat ainoat joita jaksan autossa mukana kuljettaa. Leon yllä on mummin kutoma uusi villatakki ja -sukat.

Meidän syksyyn on kuuluunut myös luonnon tarjoamista herkkupaloista nauttiminen. Syysomenoita on maisteltu ja punaisia viinimarjoja. Leo tykkäsi molemmista, mutta erityisesti viinimarjoista, vaikka kuvittelin pojan vierastavan uutta kirpeää makua. Ihanan ennakkoluulottomasti tuo lapsi maistelee kaikkea uutta, mitä tarjotaan. Ollaan Leon ja Leon mummin kanssa käyty myös sienimetsällä. Karvarouskuja löytyi koko sangollinen läheiseltä autioituneelta ja heinittyneeltä leikkikentältä. Sienien bongaaminen on vähän kuin aarteenetsintää, vaikka itse en sienistä niin piittaakaan, niitä on silti hauska etsiä. Tämä sieni ei kylläkään päätynyt sienikoppaan vaan oli niin kuvauksellinen, että piti ikuistaa. Nimensä mukainen sieni, kun oikein tarkaan katsoo :)

Uusi blogi, uudet kujeet

Tervetuloa Pihlan ja Leon uuteen blogiin lukemaan otteita poikasen elämästä ja miksei vähän poikasen äidinkin. Sama tuttu meininki jatkuu uusilla kommelluksilla täällä bloggerin puolella. Vanha blogi löytyy edelleen täältä.

Olin jo kauan miettinyt Masuelämää-nimen vaihtamista, koska a) varsinainen masuelämä eli odotusaika loppui jo jokunen aika sitten ja b) nimi ei nykyisellään tuonut mulle mieleen muuta kuin vatsan kurinaa ym. suoliston ääniä... Toivottavasti en harhaanjohtanut kovin montaa lukijaa :D

Mutta koska "suuret muutokset" eivät tapahdu aina nopeasti (ainkaan mulla), meni tähän vaihtoon hieman aikaa. Lopulta pitkällisen pohtimisen tuloksena päädyin vaihtamaan sekä blogin nimen että blogipalvelun.

Masuelämästä kuoriutui Poikasen elämää :)