perjantai 27. marraskuuta 2009

Mikäs vaihe tää nyt on?

Mainiosti jo jonkin aikaa jatkunut unirytmi näyttää muuttuneen ei niin kivaan suuntaan. Tällä viikolla on herätty joka aamu aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin, ensin klo 8.00 (meille epätavallisen aikainen heräämisajankohta), seuraavana päivänä 7.30, sitten 7.15 ja nyt tänään 6.30. Poikaa on ihan turha yrittää heräämisen jälkeen uudestaan unille, koska a) parku ei lopu jos joku lähtee huoneesta ja b) meidän lapseen on kytketty jokin ihmevieteri, joka käynnistyy heti kun lapsen laittaa makuulleen.

Yöt kyllä nukutaan putkeen, eli sen suhteen ei valittamista. Mutta, mutta... nyt on ongelmia myös sen nukuttamisen suhteen. Joka ilta saadaan taistella milloin lyhyemmän milloin pidemmän kaavan mukaan, ennen kuin poika todella saadaan nukkumaan sängyssään. Aiemmin vaan illalla imetin ja pojan nukahdettua kannoin sänkyyn ja that's it. Nyt kun maidontuotantolaitos on alkanut lakkauttaa toimintaansa, olen alkanut lyhyen imetyksen päätteeksi antaa vielä maitoa pullosta, sanokoon hammaslääkäri mitä hyvänsä. Toisinaan pullo kelpaa toisinaan ei ja joskus pullon näkeminenkin saa aikaa hirveät ravarit.

Ja vaikka poika lopulta nukahtaisi syliin ja hänet saisi nostettua nukkuvana sänkyyn, menee nykyään n. vartti kun jäbä on täysin hereillä ja kangennut itsensä taas ylös. Ja sitten koko nukutusrumba alkaa alusta. Tässä vaiheessa tosin yleensä luovutan homman miehelle. Tuota lasta on turha peitellä sänkyyn, koska ei se pysy sielä kahta sekuntiakaan makuuasennossa jos on hereillä.

Mitä tää on? Joku ensimmäisen ikävuoden kriisi?

Joku, jonka lapsi on aina ollut huonouninen tai valvottaja ei varmaan näe tässä meidän "ongelmassa" mitään ongelmaa. Monihan olis suorastaan onnellinen jos lapsi nukkuis yönsä ja heräis ekan kerran vasta aamuseitsemältä. Mutta ottakaa huomioon miten helpolla mä oon tähän asti päässyt. On tää siihen nähden pieni kriisin paikka :p

Niin joo ja ensimmäinen ylähammas on nyt alkanut tehdä vihdoin tuloaan. Toivon että nää unihässäkät olis vaan tuon hampin vika, mutta epäilenpä että ei ole.

4 kommenttia:

  1. Moi pitkästä aikaa!!!!!!

    Meillä on sama juttu!!! AINA on nukahtanu helposti ja nukkunu "myöhään" (tosin öisin on ollu ähinääpuhinaa ja jopa heräilyä), mutta nyt ku toi vuoden raja on ylittyny, ni nukahtaminen on hankalempaa (enää ei nukaha tosta noi vaan itekseen omaan sänkyyn, vaan syliin maitopullolle tai sit maidon jälkeen viel vaa valvoskelee. ja vaik nukahtaa syliin alta aikayksikön, ni on iha turha laittaa sänkyyn ennenku 10min on saanu sylis olla, muuten herää iha taatusi sänkyyn laskiessa...) ja aamulla herää puol kasi - kasi, joka on AIKAISIN =P ku ennen saatto vetää ysi-puolkybä.

    eli ehkä se on jotain ikään (ja hampaisiin) liittyvää???

    kyl ennen oliki helppoa, ku anto maidon ja laitto sänkyyn, ni nukahti sinne itekseen muutaman turinatuokion jälkeen ja heräs aamul myöhään. eikä tää kyl vieläKÄÄN ole vaikeaa =) saaki jo kasilta olla hereillä, ni ei mee aamupuuro nii myöhälle =) ku hoitolapset kuitenki on jo kasilta meillä ja oottaa omaa puuroansa =P

    ja tähän samaan viestiin laitan että: ONNEA YKSVUOTIAALLE!!!! <3

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla teistä ja tuo kirjoittamasi kuullostaa tosiaankin kovin tutulta... Menee aina niin yksiin nää kehitysvaiheet meidän pojuilla näköjään :)

    Mitäs teille muuta kuuluu? Joko siellä poitsu jo kävelee? Päivitteletkö muuten blogiasi enää ollenkaan?

    VastaaPoista
  3. Emmää oo ehtiny/jaksanu/viittiny päivittää blogia enää pitkäänpitkään aikaan =( ku koneellakaan käyn enää nii tosi harvoin.

    Meidän Julius otti ekat askeleet 4.12. ja eilen hän käveli jo tosi paljon, oikeastaan koko päivän, mut tänään taas vähemmän, eli kotvan vielä odotamme varsinaista kävelyäkävelyä =) ku peppukiitäen pääsee paljon nopeampaa =P

    meilläki on ollu nyt noita valvomisvaiheita, mut ei ONNEKS iha tossa aikamääreessä! mut meillä on toi yöunille meneminen nyt vähä hankaloitunu. ennen kulta nukahti maitopullolle syliin ja siitä sänkyyn, jossa saatto vähä aikaa vielä höpötellä päivän tapahtumia nallullensa. mut nyt ei nukaha sit millään. hän haluaa vain istua sylissä ja möllötellä telkkua =P ja vaik nukahtais, ni just ku pistät sänkyyn, ni PLING ja YHYYYY! mut eikai hän aina voikaan nukahtaa tosta noi vaan, vaan kait hänenki pitää saaha haastaa vanhempiaan ;)

    Olin pojun kans sairaalassa 9pv, ku hällä oli kova kuume eikä hän syöny. letkuruokinnassa oli. (ei sikaa eikä mitää muutakaan testattua virusta, mut joku virus) sen jälkeen poika on ollut erittäin vanhempiripustautunut, pikku rakas takiainen. lisäks kotiruoka ei kelepaa juuri lainkaan, vaan purkkiruoka vaan =( meillä ku on niin hyvin pärjätty ilman purkkeja koko ikä =( ni nyt ku sairaalas ja kotiuduttua harjoiteltiin taas syömistä, ni purkit oli varmimmat maistuvat- ja niihi hän ny jäi koukkuun. meillä siis opetellaan taas kotiruoalle.

    sanoja tulee muutamia: vaippa, äiti, vauva. eläinten ääniä hän osaa luetella vaik kuinka paljon =) ja autot yms ja kiuas =)

    kylpeminen ja saunominen onki iha paras juttu =)

    oikein paha kakkavaiva poikaa vaivaa =( tosi tosi kovalla ja vaik ei ois kovalla, ni pelkää kakkaamista, ja kakka tuleekin useamman itkukohtauksen jälkeen "väkisin". levolac menee nyt ylläpitoannoksena, mut ei se oikee toimi kuitenkaan =( mut sairaalassaki KAIKKI lääkärit tuumas vaan, et kuuluu ikään kuuluu ikään. mut on tosi ahdistavaa ja inhottavaa seurata vierestä, kuinka kivuliasta ja tuskaista se homma on =( mut jospa tuo helpottais, ku alkaa tosissaan käveleen. hän ku ei konttaa vaan kulkee peppukiitäen, ni on kokoajan vähä niinku masu mutkalla.

    perhepäivähoitajan työ on mun mielestä ollu pojalle hyväks, sillä hänelle on seuraa ja hän oppii ottamaan muut huomioon, mutta saa silti olla kotona tutussa turvallisessa paikassa ja vielä äidin kanssa <3 ja mikä parasta, ni päivässä on selvät rutiinit ja aikataulut =) ku jos oltas kaksin, ni huoh, en tiä miten menis: osa viikosta reissattais hullun lailla ja osa viikosta oltasi yöpukupäivillä =P

    lumi ku ny vaa tulis, ni päästäs vähä lumileikkeihin =) pulkkaa on vähä testattu ja se on iha ehdoton =) ja lapiolla ois kiva työstää lunta, mut ku ei oo mitä työstää =P

    ihanaista joulunalusaikaa teille! (eka kirjoitin että joulunalustaikaa =P) meille on tilattu oikeen pukki =) ja kovasti tontut ja joulu siivittää päiviä lasten kanssa, joten ehkäpä meidän julius on jo vähä kuusalla tästä valkoparrasta =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoista tietoa

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...