sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vielä vähän joulua

 
Joulunvietto sujui täällä leppoisasti. Aattona nautittiin rauhallisesta kotijoulusta ja pyhäpäivinä käytiin moikkaamassa sukulaisia. Pojat saivat paljon ihania lahjoja ja niillä ollaan yhdessä leikitty.
Tässä muutamia kuvia joulukodista. Olohuoneessa vaihtui taas järjestys, kiitos varsin tuuhean ja komean joulukuusen, jossa latva on persoonallisesti vinksallaan :)   
Käpyjä, tuikkuja, joulupalloja lasimaljassa, joulukukkia...
 
 Kuusi koristeltiin tänä vuonna melkeinpä vaan valkoisilla koristeilla.
 
Mukavia vuoden viimeisiä päiviä ja hyvää uutta vuotta kaikille!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo rakennettu, joulu on jo ovella...

 
Pipareiden valmistus jäi meillä tänä vuonna vähän viime tippaan, mutta valmista tuli. Leo oli maino apupoika pipareiden leipomisessa, vaikka pojan suusta kuuluikin vähän väliä: "kyllä mä osaan", jos yritettiin vähääkään neuvoa :) No kyllähän poika toki osaa.
 
 
Viime vuonna skippasin perinteisen piparkakkutalon, mutta nyt taas innostuin värkkäämään sellaisen. Yleensä olen suunnitellut piparkakkutalon itse ja keksinyt kaavat päästäni, mutta nyt kokeilin ostamaani valmista muottia, jolla saa tehtyä aina kerrallaan puolet tuvan seinistä ja katosta. Ihan mainio pieni talo siitä valmistui.


Nyt isomman tuvan kimppuun eli joulusiivojen pariin!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kiitokset tärkeästä työstä


Vuoden viimeisenä kerhopäivänä Leo vei kerhotädeille pienet lahjat kiitokseksi kivasta kerhosyksystä. Myös Luukaksen fysioterapeutti sai samanlaisen pienen paketin. Lahjoja on aina mukava antaa, erityisesti niille joita ei arkena joka käänteessä muista tärkeästä työstä kiittää. Toivottavasti pieni paketti välittää lämpimän ajatuksen.
 

tiistai 17. joulukuuta 2013

Pieniä joulujuttuja

Kotia on meilläkin koristeltu vähitellen jouluasuun. Haettiin metsästä ihan pieni kuusi koristamaan keittiön penkkiarkkua, isompi kuusi hankitaan sitten lähempänä aattoa. Kuusen ympärille järjesteltiin Leon kanssa mailegin tontuille ja possuille oma leikkipaikka. 
Kirpparilta sattui vielä löytymään söpö joulunpunainen juna, juuri tontuille sopiva :) Poika tykkää leikkiä tuossa nurkkauksessa ja varsinkin nyt nuo tonttuleikit on kovasti tapetilla.
Vielä on jonkin verran tehtävää ennen joulua, mutta onneksi vain kivaa sellaista. Tykkään lahjojen paketoinnista, joululeipomusten tekeminen on kivaa puuhaa ja jopa joulusiivoja on ilo tehdä joululauluja kuunnellessa.
 
Ihanaa joulunodotusta!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukorttikuvaukset

Jonkin verran etukäteissuunnittelua ja kärsivällisyyttä vaati taas tämänkin
vuoden joulukorttikuvaus, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen.
Idea lähti liikkeelle Leolle huutonetistä hankitusta puisesta kelkasta ja tietysti se tarkoitti ulkokuvausta tällä kertaa. Lähistöllä on hienoksi laitettu museoalue, jossa käytiin kuvat ottamassa. Tässä vähän maistiaisia päivän kuvasaaliista.
 
Nyt on enää sitten se pulma, mikä kuva on paras ja pääsee kortiksi asti.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Robottisynttärit

Isompi poika täytti kokonaiset viisi vuotta. Mun ihana, hauska, oivaltava ja välillä myös tavattoman jääräpäinen poikanen :) Ja josta äiti on tietenkin mahdottoman ylpeä!
 
Leon synttäreitä vietettiin kahteen otteeseen, ensin sukulaisten kesken ja nyt ensimmäistä kertaa pidettiin myös kaverisynttärit, pienimuotoisesti muutaman hyvän kaverin kesken. Leo toivoi synttäreiden teemaksi robottisynttäreitä ja sellaiset sitten tehtiin. Löysin kivan robottiaiheisen partysetin, johon kuuluivat servetit, pahvilautaset, viirinauha ja 3D-lasit. Lasien läpi katsottuna servettien ja lautasten kuvat näyttivät kolmiulotteisilta.
 
 
Lastensynttäreiden tarjoiluissa ajattelin päästä helpolla. Tarjolla oli robottijäätelökakkua, banaanimuffinsseja, keksejä ja karkkia, muutamia suolaisia naksuja ja popcornia sekä lisäksi coctailtikuissa lihapullia, nakkeja, viinirypäleitä ja juustoa. Syötävät tekivät hyvin kauppansa, vaikka mitään ihmeitä ei tarjolla ollutkaan.
 
 
Mukavaa oli ja poika sai mieluisia lahjoja. Se hankala puoli tässä loppuvuoden synttäreissä on että lahjojen saaminen kasaantuu niin lyhyelle aikavälille. Onneksi tässä on vielä kuukausi ennen toista lahjasumaa. Vaikka joulupukkihan ne seuraavat lahjat hommaa, eikös ;)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Uutta ja vanhaa

Tuuli on pyörittänyt yön aikana pihan täyteen oksia ja kaikkea pientä irtosälää. Roskis oli kaatunut ja naapurin lipputanko katkennut. Onneksi puut sentään ovat pysyneet pystyssä. Myrskyn pauhatessa ja tuulen vinkuessa on parempi pysytellä vaan sisätiloissa ja järkkäillä vaikka olohuonetta uuteen uskoon...
Olkkariin on eksynyt vähän uutta ja vanhaakin. Vanhaa edustaa tämä ihana pikkuinen pöytä, jonka tulin hankkineeksi jo kesällä, mutta joka haki paikkaansa ennen kuin päätyi nykyisille sijoilleen takan viereen.
Söpöt pöllökoristeet löytyivät Halpa-Hallista ja toimivat myös valoina.

 Ja lisää pöllöjä... Harmaa pöllöhuopa on uusi ostos, jolle en malttanut sanoa ei, kun se kaupassa tahtoi mukaan. Piti myös laittaa hieman (jouluista) tunnelmaa lyhtyjen ja kynttilöiden muodossa. Ja kehtaako sanoakaan, täällä on kuunneltu jo vähän joululauluja :)
 
Olohuoneen järjestys meni ihan uusiksi ja tällä kertaa kokeiltiin mallata sohva, pöytä ja matto vinoon. Huone toimii nyt jotenkin paremmin kokonaisuutena, joten ehkä tämä järjestys säilyy jonkin aikaa :) Kolmijalkalamppu on ollut mulla haaveissa jo pidemmän aikaa, niinpä tämä pöytämallinen halpisversio kotiutui meille Minimanista.

Illaksi vielä takkaan tuli ja poikasten mentyä nukkumaan saa hetken sitä kuuluisaa omaa aikaa. Köllötellä rauhassa sohvan nurkassa ja lukea vaikka kirjaa ja kerätä voimia uuteen viikkoon, joka näillä näkymin tulee olemaan melko rankka.
 
Mukavaa sunnuntain jatkoa!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivänä


Näin isänpäivän aamuna poikasten ihanaa isiä hemmoteltiin
amerikkalaisilla pannukakuilla.

 
Herkkuaamiainen viimeisteltiin vaahterasiirapilla, marjoilla sekä tomusokerilla.
Amerikkalaisten pannukakkujen herkkuohje löytyy täältä.
 
 
Leo oli askarrellut kerhossa isille ihanan kortin ja avaimenperän. Liikuttavalla mielenlujuudella pieni mies sai oltua kertomatta yllätyksestä isille ennen aikojaan. Mieli olisi kyllä tehnyt monen monta kertaa vinkata hieman edessä häämöttävästä lahjasta, mutta poika sai pidettyä salaisuuden.
 
 
Kotona salassa iskälle tehtiin vielä hieno "designpaita". Tai paita on kyllä ihan kaupasta ostettu tavallinen valkoinen t-paita, mutta sen etupuolelle painettiin kangasväreillä Luukaksen pieniä jalanjälkiä ja taakse Leon kädenjäljet sekä isi-teksti.
 
 

Mukavaa isänpäivää!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...