Tänään käväistiin miehen ja Leon kanssa katsastamassa tämän kaupungin joulumyyjäiset. Sieltä löytyikin yllättävän paljon kaikkea kivaa. Ostin Leolle talven pulkkareissuja, toivottavasti lumisia sellaisia varten ja muutenkin vaikka rattaiden lämmikkeeksi lampaantaljan. Löysin myös pienen joulukranssin sekä vanhasta puusta tehdyt kehykset, joista kehittelin yhteisen seinäkoristeen.
Pikatuunauksen lopputulos
Minikokoisen tuulikaapin piristystä
Tämmöinen oli tupsahtanut meidän eteiseen kurkkimaan, Joulupukin apuri kaiketi :) Näitä taitaa liikkua tähän vuodenaikaan enemmänkin, joten muistakaahan olla kiltisti.
Mukavaa joulunodotusta!
Ihanaa joulun tuntua teillä ilmassa! Meillä on vain rakennuspölyä ilmassa...Putkimiestä odotellaan, vain sitä vaille olisi talomme! Olisi kiva jo päästä joulua laittamaan itsekin. Naurettiin meidän joulutavaralaatikkoa: totesimme tyhjän 24-tölkin kaljalaatikon käteväksi kahvoineen ja helposti pinottavana pahvilaatikkona. Eli meillä mummon kanaverkkohäkissä parit laatikot pinossa..Olisi rosvolle ikävä ylläri, kun kaljalootasta pukkaisi pukkia pihalle.Hih!
VastaaPoistaNyt olen huomannut ihan viikon aikana mahakummun ponnahtaneen esiin. Olen lähtökohdilta pallero ja paino onkin yllätyksekseni raskausaikana pudonnut 6kg. Eli muualta olen kutistunut, mutta nyt todisteena tästä tilastani on tuo kumpu tullut. Ihana! Ekaa kertaa tykkään mahastani. Siistiä! Myös muutama muljahdus on tuntunut, jotka haluan tulkita liikeeksi. Viikkoja mulla nyt 18+4.
Terkuin
Sofia
Niin joulua tein sen verran, että väsäsin (yllättävän työlään) joulukalenterin Ossille, kun se on ollut niin ahkera raksalla ja mä vaan kotona..Tämä sitten ensi vuodenhouluna ois Hermannille.Eli pahvitaustaan nastoilla kiinni erikokoisia pikkulaatikoita, joihin sisälle dumlea/sinisiä marianneja, pikkupullo, tennissukat isoon jouluaaton pakettiin heh, sytkäri,luontoarpa, purkkaa..Sit kun meidän kihlapäivä on 6.12, niin tein Suomenlipun, jonka sisään laitoin tekstin:
VastaaPoistaHyvää kihlapäivää kulta,
pienen lahjan saat sä multa.
Lahja säilyy vaikka takan päällä
näin ei ole väliä säällä.
Meitä kahta lahja kuvaa
paria entisestään rakastuvaa.
Joka talosta omasta,
nämä täytyy löytyä vaikka nurkasta.
Lahjan löydät sängyn alta,
minun puolelta.
Love u!
Eli ostin www.livinki.fi kaksi huovutettua hiirtä, joista toisella on farkkuhaalari ja saha, tytöllä mekko ja kutimet. Eli nää on meidän kotihiiret, jotka pitää löytyä joka omakotitalosta...takan päälle ne ajattelin hengaileen. Ei kauheesti toi luovuus kuki näin kiireellä aikataululla. Ossi saakin vasta illalla avata luukun, kun täytyy vielä töiden jälkeen vähän täydentää..
T:Sofia taas
Ihanaa joulua teille!! Haikkis on muuten selekä =P http://sekundaristi.blogspot.com/
VastaaPoista