sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Uutta ja vanhaa

Tuuli on pyörittänyt yön aikana pihan täyteen oksia ja kaikkea pientä irtosälää. Roskis oli kaatunut ja naapurin lipputanko katkennut. Onneksi puut sentään ovat pysyneet pystyssä. Myrskyn pauhatessa ja tuulen vinkuessa on parempi pysytellä vaan sisätiloissa ja järkkäillä vaikka olohuonetta uuteen uskoon...
Olkkariin on eksynyt vähän uutta ja vanhaakin. Vanhaa edustaa tämä ihana pikkuinen pöytä, jonka tulin hankkineeksi jo kesällä, mutta joka haki paikkaansa ennen kuin päätyi nykyisille sijoilleen takan viereen.
Söpöt pöllökoristeet löytyivät Halpa-Hallista ja toimivat myös valoina.

 Ja lisää pöllöjä... Harmaa pöllöhuopa on uusi ostos, jolle en malttanut sanoa ei, kun se kaupassa tahtoi mukaan. Piti myös laittaa hieman (jouluista) tunnelmaa lyhtyjen ja kynttilöiden muodossa. Ja kehtaako sanoakaan, täällä on kuunneltu jo vähän joululauluja :)
 
Olohuoneen järjestys meni ihan uusiksi ja tällä kertaa kokeiltiin mallata sohva, pöytä ja matto vinoon. Huone toimii nyt jotenkin paremmin kokonaisuutena, joten ehkä tämä järjestys säilyy jonkin aikaa :) Kolmijalkalamppu on ollut mulla haaveissa jo pidemmän aikaa, niinpä tämä pöytämallinen halpisversio kotiutui meille Minimanista.

Illaksi vielä takkaan tuli ja poikasten mentyä nukkumaan saa hetken sitä kuuluisaa omaa aikaa. Köllötellä rauhassa sohvan nurkassa ja lukea vaikka kirjaa ja kerätä voimia uuteen viikkoon, joka näillä näkymin tulee olemaan melko rankka.
 
Mukavaa sunnuntain jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Voi ku kaunis pikkupöytä! Ja muutenkin niin kodikasta! :)

    VastaaPoista
  2. Osuin blogiisi sattumalta, tosi kaunista teillä! Meillä talo myös valmistumassa keväällä ja katsoin, että tuo teidän seinän väri olohuoneessa on ihanan näköinen!! Taittaako vähän harmaaseen? Saako udella, että muistatko sen värikoodia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Seinän väri on Tikkurilan Mulperi H484

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...