sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kolmas kuukausi

Meidän vauva on jo 3 kuukautta, kasvaa hurjaa vauhtia ja oppii koko ajan uutta. Millään en meinaa ehtiä kirjaamaan ylös kaikkia etappeja, aika menee kovin nopeasti. Niinpä tämän postauksen ajatuksena on kertoa millaista elo uuden vauvan kanssa on ollut ja listata Luukaksen tähän mennessä oppimia juttuja itselle muistiin.


3 kk neuvolassa pojan mitat näyttivät seuraavilta (2kk mitat)

pituus 59,7 cm (57)
paino 5650 g (4650)
py 39,5 cm (37,8)

Luukas on selvästi hieman vaativampi vauva kuin veljensä aikanaan, mutta täytyy todeta että aika helpolla on päästy tämänkin poikasen kanssa. Meille ei ole vielä muodostunut ihan kellontarkkaa rytmiä päiviin. Olen sen suhteen aika paljon rennompi kuin Leon vauva-aikana. Toki helpottaisi jos vähän etukäteen tietäisi uni- ja ruoka-aikoja, mutta menee tämä näinkin.

Luukas nukkuu yönsä yhä äitin ja iskän kanssa ja herää kerran (aamu)yössä syömään, yleensä siinä viiden kuuden aikaan. Yömaidon Luukas söi pitkään pullosta, mutta nyt imetyksen nopeuduttua on helpompaa vaan imettää yölläkin ja siirtää poika takaisin omaan sänkyynsä. Nyt tosiaan imetykseen kuluu aikaa vaan noin 10 minuuttia tai vartti, mikä on mulle ihan uutta, koska Leo viihtyi rinnalla helposti yli tunninkin.

Aamulla poju herää kahdeksan tai viimeistään kymmenen aikaan. Aamupäivällä poika tankkaa muutaman kerran, jonka jälkeen otetaan lyhyet nokoset ja sitten tankataan taas lisää varsinaisia päiväunia varten. Ensimmäisten kuukausien aikana poika nukkui ulkosalla päikkäreitä mahtavasti joka päivä klo 12.00-17.00! Masuvaivoja pojalla on ollut nyt viime aikoina, mistä syystä nukkuminen on muuttunut pätkittäiseksi erityisesti päiväunien aikaan. Hienoa jos edes tunnin pari nukkuu ilman itkua.

Illat ovat syöttämistä noin parin tunnin välein. Iltaan mahtuu yksi pidempi unijakso (1-1,5h) ja ehkä yhdet lyhyemmät nokoset. Luukas nukkuu mieluiten sylissä tai sitterissä. Omassa sängyssään tuo herää lähes välittömästi. Nukkumaan pikkumies on valmis illalla kymmenen, yhdentoista välillä. Yöunilla poika saattaa valvottaa äitiä itkulla ja ähinällä, vaikka itse nukkuukin, epäilen syyksi taas masukipuja. Pojalle saa olla laittamassa tuttia useamman kerran yössä, mistä syystä en ole siirtänyt vauvaa vielä omaan huoneeseen nukkumaan. Leohan nukkui yöt heräämättä ja omassa huoneessaan jo parin kuukauden ikäisestä lähtien.

Luukas on tähän mennessä oppinut mm.
- tarttumaan puolivahingossa lelukaaresta tai leikkimatosta roikkuviin leluihin sekä huitomaan niitä
- "juttelemaan" kovasti ja "vastaamaan" muiden höpinöihin
- hymyilemään valloittavasti koko pienen hampaattoman suun leveydeltä
- vaatimaan huomiota komentavalla äänensävyllä
- kääntymään selällään ollessa 90 astetta
- kääntämään jalat vasemmalle sivulle ja pääsemään kyljelleen
- kannattamaan päätään ollessaan masullaan
- seuraamaan katseellaan ja on kiinnostunut erityisesti veljensä touhuista
- lisäksi poika on löytänyt kätensä ja varsinkin vasen nyrkki eksyy usein suuhun ja sitä jänkätään vimmatusti

6 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea hyvin sujuvista päivistä ja että isoveli on ottanut pikkuisen hyvin vastaan :)
    Kiva huomata että blogimaailmassa on kans joku muukin imettäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivät sujuu kun ei ota turhaa stressiä, niin kun ei imetyksestäkään, vaikka se välillä meillä takkuaakin. Jotenkin homma pelaa nyt kuitenkin paljon helpommin kuin esikoisen vauva-aikana, vaikka silloin meillä oli ihan tarkat rutiinit ja helposta helpoin vauva. Paljon kai riippuu vaan omasta pääkopasta tämä homma :)

      Poista
  2. Kiva uusi blogilöytö. Jään seurailee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja tervetuloa toistekin :)

      Poista
  3. Onpas kummitädin pikkuinen söpöliini kasvanu kovasti! Pitääkin tulla ennen joulua vielä käymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on kasvanu. Hyvä kun pojua enää jaksaa kantaa kantokopassa, kun alkaa jo sen verran painaa. Tänne vaan heti kun kiireiltä(nne) ehdit(tte) :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...