sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Pikkuveljen syntymä


Pikkuveli on kohta viiden viikon ikäinen, joten olisikohan jo aika kirjoittaa jotain pikkuisen syntymästä. Vuorossa siis pitkä synnytyskertomussepustus.

Lauantai-iltana 25.8 ajelimme kotiin päin anoppilasta kyläilemästä, kun tunsin ensimmäiset kipeähköt supistukset, siis sellaiset joita ei enää hajoitussupistuksiksi voinut sanoa. Kuullostelin oloa illan mittaan, kun supistukset hiljalleen tihenivät (välillä jopa viiden minuutin välein) ja myös jonkin verran voimistuivat. Yöllä ei sitten enää kunnolla nukuttukaan, sen verran napakoita supistukset olivat, mutta harmiksi laantuivat aamuyöstä häviten lopulta kokonaan.

Seuraavana päivänä eli sunnuntaina supistukset pysyivät poissa, mutta alkoivat yöllä uudelleen entistä kivuliaampina, tullen noin 10 minuutin välein. Ei kuitenkaan lähdetty vielä sairaalaan, kun tunsin selviäväni kivun kanssa ihan hyvin kotosalla. Oloa helpotti piiitkä lämmin suihku sekä lämmin kaurapussi. Olin ihan varma, että lähtö sairaalaan tulee viimeistään aamulla, mutta kuinkas kävikään. Hienosti alkaneet supistukset lopahtivat taas aamun valjetessa.

Tuolle maanantaille mulle oli varattuna aika äitipolille puoli yhdeksi (kohonneiden verenpaineiden takia) ja sinne lähdettiin yhdessä miehen kanssa. Päivä oli myös meidän seitsemäs hääpäivä ja suunniteltiin kuinka voitaisiin käydä jossain ravintolassa syömässä äitipolikäynnin jälkeen. No, ravintolaan asti ei sitten päästy juhlistamaan hääpäivää, vaan mentiinkin suoraan synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun, sillä lääkärin tsekattua paikat hän totesi kohdunsuun olevan jo 4 cm auki. Tulikin sitten vähän erilainen hääpäivä meille :)

Salissa oli alkuun hyvinkin rento meininki, mulle laitettiin tippa ja vauvasta otettiin sydänkäyrää, sitten vaan hengailua ja höpöttelyä miehen kanssa. Meidän apuna oli kätilöharjoittelija (tai joku vastaava, näin ainakin ymmärsin), varsinaista kätilöä en nähnytkään kuin pariin otteeseen koko synnytyksen aikana :D

Klo 15.45 puhkaistiin kalvot ja vauvalle laitettiin pinni. Odottelin kalvojen puhkaisun yhteydessä valtaisaa vesimassaa, mutta lapsivettä ei sitten tullutkaan kovin paljoa.

klo 17.15 sain tippaan supistuksia kiihdyttävää ainetta, jonka jälkeen olo alkoikin muuttua hyvin nopeasti melko tukalaksi. Vanhat muistikuvat synnytyksen käynnistämisestä tipalla palasivat mieleen ja olo oli ihan yhtä ikävä kuin silloin ensimmäiselläkin kerralla. En missään tapauksessa halunnut tuon kivun kourissa olla sängyllä, vaan mun oli saatava liikkua, joten köpöttelin salissa tipan kanssa sen minkä pystyin. Ilokaasua mulle suositeltiin, mutta en tälläkään kerralla tykännyt siitä yhtään. Pää meni pökkyrään, mutta kipu pysyi samanlaisena.

Vähitellen aloin vinkua jo jotain järeämpää kivunlievitystä, epiduraalia tai jotain, ihan sama kunhan saisi koko ajan voimistuvat supistukset edes hieman helpottamaan. Kätilö tsekkasikin kohdunsuun tilanteen klo 19.10, mutta edistystä ei ollut tapahtunut juuri yhtään! Niin kamalat kivut eikä mitään edistystä, miten turhauttavaa. 

Kivun helpottamisen sijaan tippaa lisättiin ja kivut sen kun yltyivät. Sain avuksi kipupiikin, joka tosin alkoi vaikuttaa vasta kolmenkymmenen hyvin pitkän ja kivuliaan minuutin päästä. Kipu kyllä tuntui edelleen, mutta kipupiikki auttoi rentoutumaan supistusten välissä niin, että sain jollain lailla lähes torkuttua jossain ihme tokkurassa sen muutaman minuutin  mitä supistusten väli kesti. Miehestä oli hyvin apua, kovimmissa kivuissa puristin sen raukan käsiä niin että hyvä jos niissä kiersi edes veri.

Lopulta kohdunsuu oli auki n. 5 cm ja sain siunauksen puudutukselle. Ihana helpotus ajatella, että kohta saisin rentoutua ja kivut helpottaa, ehkä saisin jopa vähän nukuttua kahden edellisyön univelkoja. 

Klo 20.20 mulle laitettiin spinaalipuudutus (en ollut edes tietoinen mitä puudutusta ne muhun lykkää, vaan kuvittelin saavani epiduraalin jota alunperin toivoin). Puudutus tuntui nopeasti erityisesti jaloissa. Aloin kuitenkin ihmetellä kun supistukset tuntuivat jollain tasolla puudutuksesta huolimatta (tässä vaiheessa en vielä tajunnut minkä puudutuksen olin saanut), samoin tuntui jotain muutakin epämääräistä, mutta en tiennyt mikä tuon olon aiheutti.

Kätilön työvuoro oli juuri päättymässä, mutta hän tsekkasi vielä tilanteen klo 20.45. Hämmästys oli mulla ja miehellä suuri kun kätilö totesi että kohdunsuu on täysin auki ja nyt saisi alkaa ponnistamaan. Se oma epämääräinen olo oli vauvan pää, joka oli jo kovasti syntymässä :D Tilanne oli todella epätodellinen, kun olin varautunut pitkään kipuiluun ja nyt oltiinkin yhtäkkiä jo loppuvaiheessa. Ajatuksesta sain hirveästi uutta voimaa. Uskomattoman nopeasti loppu avautumisvaihe lopulta oli sujunut, loput 5cm alle tunnissa!

Ponnistusvaiheessa ympärillä riitti porukkaa, sillä edellisen vuoron kätilö oli jäänyt vielä saliin ja uusi tullut paikalle. Lisäksi oli se kätilöharjoittelija ja joku muu, joka ilmeisesti seurasi harjoittelijan työskentelyä. Harjoittelija sitten hoitikin synnytyksen loppuvaiheen ohjauksen, eli kertoi kuinka pitää ponnistaa, kuinka jne. Ponnistusvaihe oli helppo ja kesti vain 3 minuuttia! Ei sattunut yhtään ja repeämiäkään ei tullut.

Klo 20.53 syntyi suloinen pieni peikon näköinen poika. Vauva pääsi heti äidin rinnalle paidan alle ja siinä saatiin tutustua toisiimme. Mikä mahtava hääpäivälahja! 

Olisin niin halunnut vaan olla vaavin ja miehen kanssa rauhassa, mutta tälläkään kertaa en saanut jäädä saliin synnytyksen jälkeen. Nimittäin istukka ei sitten suostunutkaan irtoamaan helpolla ja lopulta jouduin leikkaussaliin istukan käsinirroitukseen, joka olikin sitten ehkä koko synnytyksen ikävin vaihe. Ihan siitä syystä, että luulin synnytyksen jo olleen ohi kun tuli tällainen lisäkäänne. Pääsin osastolle heräämön kautta vasta yhdeltä yöllä, mies oli tuossa vaiheessa jo passitettu kotiin. Pyysin heti vauvan viereeni ja loppu yö meni vaan ihastellessa pientä nyyttiä.

Synnytys oli kivulias, mutta nopea ja näin jälkikäteen siitä jäi ihan hyvä fiilis.  Hormonit ovat saaneet äipän tihrustamaan välillä herkistelyitkua, mutta kaiken kaikkiaan olo on onnellinen. Ja lopputuloshan oli ja on mitä ihanin ♥

2 kommenttia:

  1. Voi miten huikea synnytystarina! Ja niin kaunis ja ihana tuo teidän nyytti, voi itku sentään <3 Kiitos että jaoit tämän!

    Itsellä kävi myös nyt poikasen synnytyksessä niin, että avauduin 7cm 45 minuutissa. Esikoisen synnytyksessä jämähdettiin 7 senttiin kuudeksi kipeäksi tunniksi, joten olo oli kans aivan äimistynyt kun mulle kerrottiin että anna mennä, vauva syntyy nyt :D Mitenköhän nopeasti se kolmas mahtais mennä!

    Ihanaa vauva-arkea sinne teille! :)

    VastaaPoista
  2. Aika spurtti loppurutistus tosiaan sullakin :)

    Meillä mies muisti synnytyksen edetessä kirjoittaa asioita ylös kellonaikojen kera, muuten tuosta synnytyskertomuksesta olisi tullutkin aika suppea.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...