Pikkumies täytti elokuun lopulla yksi vuotta, mutta päällekkäisten menojen vuoksi juhlimaan päästiin vasta viime viikonloppuna. Synttärit suunnittelin pöllöteeman ympärille, joten koristeissa ja kakussa löytyi pöllöjä.
Netistä löytyi mainiot sivut, mistä voi tulostaa erilaisia paperihahmoja askarteluihin.
Näitä ihania pöllöjä löytyi jopa 14 eri värissä.
Väkersin pöllöistä ja valosarjasta pienet pöllövalot juhlien koristeeksi. Tulostin, leikkasin, taittelin ja liimasin pöllöt kokoon ja tein pienen reiän hahmon päähän led-valosarjan lampulle. Pöllöt olivat sen verran isoja ja lamput sen verran lähekkäin, että kiinnitin pöllöt aina joka toiseen lamppuun. Lopputuloksesta tuli yllättävän onnistunut. Värikkäät pöllökaverukset pääsevät jatkossa koristamaan Luukaksen huonetta.

Kakku ja sen koristeet olivat omatekemät ja siltä ne kyllä näyttivätkin! Ei mikään huippuluomus, mutta tulipa ensi kertaa kokeiltua sokerimassalla muovailua. Pääasia että kakku ainakin maistui hyvältä :)
Pikkusankari sai ihania lahjoja, vaikka lahjapaperit ja varsinkin nauhat
kiinnostivat vielä pakettien sisältöä enemmän...
kiinnostivat vielä pakettien sisältöä enemmän...
Huhuu!
Ei pöllömmät synttärit :)
Onnea suloiselle 1-vuotiaalle! Onpa tosiaan kivoja nuo pöllöt! :)
VastaaPoistaPieni sankari kiittää onnitteluista! :)
PoistaTosi hienot:) JA itse väkertämällä saa persoonallisemmat koristeet, mitä valmiina ostettuna. Minusta oman käden jälki saa näkyä!
VastaaPoistaIhan totta, kun viitsii nähdä vähän vaivaa saa paljon enemmän kuin valmiiksi ostettuna. Sekä hyvän mielen kaupan päälle.
Poista