lauantai 26. kesäkuuta 2010

Copenhagen ♥


Juhannus ja sitkeä flunssa antavat nyt mahdollisuuden rauhoittua hetkeksi, joten koitan väkertää juttua hieman meidän Kööpenhaminan reissusta, joka oli varsin onnistunut lyhykäisyydestään huolimatta. Olin tulossa flunssaan jo ennen reissua, mutta sain pidettyä itseni kasassa, jotta reissu saatiin toteutettua. Kyllä sitä oli odotettukin!



Köpikseen lähdettiin viime viikon keskiviikkona ja kotiin palattiin perjantaina. Oli luksusta lähteä reissuun ihan kahdestaan miehen kanssa ja kyllä siinä lyhyessäkin ajassa vaan ehti rentoutua kummasti. Sen valtavan vastuun minkä lapsestaan kantaa, huomaa vasta sitten kun voi vähän hellittää. Leo oli turvallisessa ja tutussa ympäristössä tuon ajan hoidossa, joten mulla ei ollut mikään ahdistus tai hätä pojan puolesta, eikä ihme kyllä mikään kamala ikäväkään. Älkää ymmärtäkö väärin, tarkoitan siis sellaista ikävää, että en olisi voinut nauttia matkasta, tottakai poikaa aina välillä kaipasi ja mietti miten sillä menee. Mutta tuosta vastuusta kun sai hetkeksi irrottautua, se oli ihan hassu kokemus. Kovin huoletonta ja vapaata oli kulkeminen ja oleminen. Ihan kuin olisi ollut teini jälleen :) En enää meinannut muistaakaan miltä se tuntuu, kun tarvii huolehtia vaan itsestään, eikä tarvi miettiä aikatauluja.



Köpis oli kaunis kaupunki, hienoja vanhoja taloja, ystävällisiä ihmisiä, paljon nähtävää. Ja voi sitä polkupyörien määrää! :D Puolet kaupungista tuntui kulkevan kaikkialle pyörällä. Meidän ensisijainen käytikohde oli tietysti kuuluisa tivoli, jossa oli mukava vain oleilla ja ihastella hienoja istutuksia sekä viettää aikaa viihtyisien ravintoloiden ja pikku putiikkien seassa. Nähtiinpä itse kunigatarkin siellä ensimmäisenä iltana.



Toisena päivänä kuljettiin pitkän pitkää kävelykatu Strøgetia ja sen sivukatuja ihmetellen putiikkien määrää. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, ilmassa tuoksuivat katujen varrella sijaitsevien leipomoiden herkut. Itse etsin ensisijaisesti sisustusliikkeitä ja petyin kun kävelykadun varrella olikin enimmäkseen vaatekauppoja. Olisi pitänyt olla viisaampi ja ottaa etukäteen selvää missä kaikki ihanat sisustustaivaat sijaitsevat, mutta löysin sentään jotain kivaa ainakin Leolle, nimittäin nämä


...tästä suloisesta pikkuliikkeestä

Voin suositella kaupunkia, siellä olisi viihtynyt pidempäänkin, sillä moni kiinnostava paikka piti jättää katsastamatta ajanpuutteen vuoksi. Ehkä palaamme tuonne joskus toiste Leon kera, kunhan poju on hieman vanhempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...