sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pääsiäisvalmisteluja sairastuvalla

Täällä on sujunut viikonloppu sairastamisen merkeissä neljän seinän sisällä. Pitkään ollaankin säästytty kaikenlaisilta taudeilta, mutta nyt iski koko porukkaan influenssa :( Ensin sairastui Leo ja kuume kohosikin todella nopeasti 40 asteeseen. Lämpöä pojalla on edelleenkin, mutta nyt neljäntenä sairaspäivänä jo maltillisesti. Leo onkin meistä ainoa, joka jaksaa kunnolla jotain touhuta.
 
 Itse sairastuin eilen, enkä kyllä muista koska olisin viimeksi ollut niin huonossa kunnossa. Tänään sairastumisvuorossa oli mies sekä vauva. Kaikista kurjinta, kun pikkuisella on kipeä olo, eikä paljon mahda olon helpottamiseksi ja kun oma olokin on mitä on, niin eipä kauheasti ole hurraamista. Toivottavasti vaan menisi suht nopsaa ohi tämä ikävä tauti.
 
 
 
Jotain ihan pientä on pitänyt sairastelusta huolimatta näpertää, joten tein pikkuisen pääsiäisaseteleman tuollaiseen lasilaatikkoon. Laatikon teksti on jouluinen, mutta kuitenkin sen verran koukeroinen, että menkööt pääsiäisenäkin :)
 
 
Pääsiäisruohot meillä laittoi Leo kasvamaan,
jotta edes vähän ehditään valmistautua tulevaan juhlaan 
sairasteluista huolimatta.
 
Pysykäähän terveenä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...