tiistai 20. lokakuuta 2009

Kuukautta vaille vuosi

Meidän "pikkuvauvalle" tuli tänään ikää 11 kk! Uskomatonta miten aika kiitää. Justiinhan Leo oli pikkuinen kapalotoukka, joka huusi ruokaa suu ammollaan ja nukkui päivät pitkät. Joka kuukausi ollaan saatu ihastella ja ylpeydellä seurata oman pojan uusia kehitysaskelia ja taitoja. Tuosta pikkuisesta on kuoriutunut varsinainen energiapakkaus, joka hassuttelee ja touhottaa minkä ehtii.

Pian alkaa olla vuosi siitä, kun vauvaa koitettiin saada syntymään ensimmäisten käynnistysyritysten avulla. Viime aikoina ajatukset on vaeltaneet noihin fiiliksiin. Olen lukenut vanhoja blogimerkintöjä, joissa vuosi sitten kovasti elättelin toivoa, että vauva syntyisi jopa hieman ennen laskettua aikaa. Hahaa, kuinka väärässä olinkaan. Poikanen oli ja pysyi massussa vielä useamman viikon lasketun ajan päälle. Miten jännittynyt sitä silloin olikaan, vaikka silti en varsinaisesti jännittänyt mitään. Olo oli erittäin odottavan innostunut. Kaikki nuo muistot on vielä hyvin selkeinä mielessä. Kiva muistella ja haikailla... sniisk.. vauva-aika alkaa olla auttamattomasti ohitse.

En osaa vielä kokemuksella sanoa, mutta olettaisin taaperoajan olevan ainakin yhtä mielenkiintoista ellei jopa hauskempaakin kuin nyt taakse jäävä vauva-aika. Jäämme innolla vastaanottamaan tätä uutta aikakautta :)

torstai 15. lokakuuta 2009

Vilu varpaissa

Paleltaa... aika kaivaa villasukat kaapista ja kääriytyä viltin alle kannettava kainalossa. Kai se syksy tuli nyt sitten lopullisesti. Lämpömittari kohoaa enää päivälläkin vain muutaman hassun asteen nollan yläpuolelle. Kaikkein parhaiten kylmään säätilaan siirtyminen näkyy ja tuntuu rutikuivassa ihossa. Mulla menee naama ihan korpuksi talvisin, poskia ja otsaa kiristää ja kutittaa. Lisäksi mä inhoan kaikenmaailman naamarasvoja, mikä tekee yhtälöstä aika toivottoman. Nyt vasta tajusin, että säästyin viime vuonna kokonaan tältä ihon rutikuivumisprosessilta. En keksi syyksi muuta kuin raskauden ja imetyksen, hiuksia multa lähti sitten senkin edestä, mutta iho voi mainiosti :) Nyt taas hiukset pysyy päässä ja iho kuivuu entiseen malliin :p

Mä olen vihdoin saanut jonkin sisäisen rauhan (kuullostipas henkevältä) mun työtäpinöiden suhteen. En siis enää täpinöi, vaan otan iisisti ja oon todellakin nauttinut kotonaolosta. Töitä ei siis sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta ole löytynyt, liekö syynä se, että samasta paikasta tappelevia on aina niin mahdottomasti vai se, että tuore äiti pelottaa työnantajat nopeasti kauas, koska minähän voin pamahtaa uudestaan paksuksi hetkellä millä hyvänsä! Tietysti harmittaa, koska olen tottunut pääsemään haastatteluihin ja sitä myöden usein saanut hakemani paikan. Mutta jos ei pääse haatatteluunkaan asti niin sille ei sitten mahda mitään. Mutta mitä kylmemmiksi aamut käyvät, sen tyytyväisempi olen, että saan jäädä peiton alle lämpimään kun muut kiiruhtavat töihin ja ottaa viereen unilämpöisen poikasen.

Leostakin on tullut jo niin iso poika. Ihanan ja välillä rasittavan touhukas ja mahdottoman kova menijä. Hauska huomata, kuinka lapsi ymmärtää jo paljon. Kun kysyn "missä on lamppu", Leo katsoo ylös lamppua kohden ja alkaa nauraa. Jostain kumman syystä tuo lamppu-sana tai sitten se, kuinka äiti sen sanoo, naurattaa poikaa kovasti. Ei-sanan käyttöä en mitenkään ole yrittänyt vältellä ja sekin jo hyvin ymmärretään, mutta kiellon noudattaminen on vähän siinä ja siinä. Kieltoja tulee sanottua tosin vain silloin kun sille todella on aihetta. Leo haluaa aina välilä testata äitiä ja isiä, katsoa miten pitkälle pinna venyy ennen kuin kielletään. Ehdoton ei on pärisyttämiselle ruoka-aikana. Siitä saa sellaiset sotkut aikaan, että ruokaa löytyy pojan naaman ja vaatteiden lisäksi, äidin hiuksista, vaatteilta, lattialta ja lähestulkoon joka pinnalta parin metrin säteellä. Joten päristely on meillä EI! Hella on myös ei, sillä Leo yltää jo nappuloihin asti. Samoin tv ja sen alla olevat härpäkkeet. Ja jostain kumman syystä kaikki ei-asiat on Leon mielestä tietenkin niitä hauskimpia.

Leo on tehnyt viimeisen kuukauden kovasti hampaita. Nyt vihdoin suuhun on kovan kuolaamisen ja jänkyttämisen tuloksena ilmestynyt uusi valkoinen pikku toteemipaalu. Mikä hassua uusi hammas sijaitsee alaetuhampaiden vieressä ja yläien loistaa tyhjyyttään :) Leo taitaakin tehdä ensin alaleuan täyteen legoja ja siirtyä vasta sitten yläkertaan. Ilmeisesti johtuen tästä hampaiden tulosta, on yötkin olleet vähän levottomia. Välillä huutoitkua unissaan ja välillä kunnon heräämisiä. Mutta eikös tää pitäisi vähitellen helpottaa, eikös?

Hurjaa ajatella että ensi kuussa meillä vietetään jo yksivuotis synttäreitä! Vähitellen olen jo niitäkin alkanut suunnittelemaan. Meillä on tässä nyt aika monta projektia suunnitteilla, koska lähestyvien synttäreiden lisäksi ollaan pintaremontoimassa meidän asuntoa. Olisi kiva saada remppa kuntoon ennen pojan synttäreitä, mutta ainakin viimeistään jouluksi. Kamala asuntokuume vaivaa edelleen, mutta koska tällä hetkellä uuden rakentaminen ei ole ajankohtaista, keskitytään kunnostamaan tätä nykyistä kotia, niin että viihdytään täällä vielä jonkin aikaa ja saadaan sitten paremmin myydyksi kun se aika tulee. Tarkoitus on tapetoida olkkaria, kunnostaa vessaa ja laittaa eteisen naulakkosyvennykseen peililiukuovet. Kiva suunnitella ja sisustaa. Sormet oikein syyhyää kierrellessä sisustusliikkeitä ja muita kauppoja. Siinä sitä hommaa onkin, mielekästä sellaista.

Kylläpäs tätä tekstiä nyt tulikin. Poitsu nukkuu taas vaihteeksi pidemmät päikät niin äiskä saa rauhassa naputella koneella. Mutta nyt saa riittää, seuraavaksi suuntaan keittiön puolelle kolisuttamaan patoja ja kattiloita kuten tehokas ja tunnollinen vaimo ikään... Arvatkaa vaan onko se ruoka aina tehtynä kun mies tulee töistä? No ei ole! Se siitä tehokkuudesta. Mä en vaan oo mikään kotitalousihminen alkuunkaan :D

maanantai 12. lokakuuta 2009

Haalareita joka lähtöön

Tällaiset haalarikaverukset löytyivät lapsuudenkotoani. Ovat siis mun vanhat, varsin tyylikkäät vetimet. Nyt pääsevät uusiokäyttöön Leon yllä. Tosin jäin hetkeksi miettimään onko isomman haalarin kuvat liian tyttömäiset? Vaikka sama kai se, kyllä tuota varmaan voi pieni poikakin käyttää, jos ei olla turhan tarkkoja :) Ihana kangas joka tapauksessa. Tuota toista haalaria jo Leolle sovitinkin ja melko naftisti meni päälle, mutta mahtui kuitenkin. Onneksi kangas hieman joustaa.

Leo sai myös ihan uudet haalarit, jotka ovat Leon mummin käsialaa aivan samoin kuin nuo edellä nähdyt reilun 25 vuoden vanhat vaatekappaleet. Nämä ovat enemmän tälläiset poikamaiset.

Ja jotta haalareita varmasti olisi pojan tarpeisiin riittävästi, menin ja ostin hälle vastikään uuden Reiman toppahaalarin.

Kallis investointi, joka osoittautuikin lopulta turhaksi, sillä vasta tuon ostoksen tehtyäni sovitin pojalle äitiyspakkauksen haalaria ja sehän mahtui yhä edelleen! Mä olin jotenkin ihan kuvitellut, ettei kokoa 68 (vaimitäsenytoikeinonkaan?) oleva haalari enää voi sopia, mutta olin taas luuloineni väärässä. Nyt meillä on siis monen monta haalaria odottamassa sekä uutta että uusiokäyttöä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Lötköpötköäiti

Sataa, sataa, sataa... paitsi nyt kyllä näyttää hetkeksi tauonneen. Tänään voin kertoa rehellisesti laiskotelleeni koko päivän. Leo on nukkunut kohta kahden tunnin päikät, mikä on varsin historiallista nykyään. Ja mitä onkaan tehnyt äippä sillä aikaa? No ei yhtään mitään!

sänky petaamatta...

pyykit viikkaamatta...


piha haravoimatta... (no mutku sielä satoi vielä äsken...)


terveellistä välipalaa...


tämän rakkineen seurassa on tänään vietytty tovi jos toinenkin... kotiäidin pahe keskellä ruokapöytää :p
ylle on kiskottu ne maailman mukavimmat ja rumimmat lötköpötköhousut, joissa on ihan virttyneet ja ylipitkät pultut. Niillä äippä raahustaa jääkaapin ja koneen välillä.
Pitäiskö käydä edes posti hakemassa? :)

tiistai 6. lokakuuta 2009

Neuvolassa jälleen

Eilen Leolla oli 10 kk neuvola, tai pikemminkin 10,5 kk neuvola. Leon neuvolantäti oli yht äkisti vaihtunut ja olin hieman kummissani kun tästä muutoksesta ei oltu informoitu vanhempia etukäteen. Nooh, vanha täti otti halutuunsa uuden alueen ja meidän alueen tädiksi tulee joku, jota en kyllä vielä eiliselläkään käynnillä tavannut. Meidät otti vastaan nuori harjoittelijatyttö, todella mukava ja varmasti ihan omalla alallaan, mutta tämä äiti on niin vanhanaikainen että olisi mieluusti halunnut jutustella myös jonkun kokeneemman tätösen kanssa. Varsinkin kun kuulin, että seuraava neuvolakäynti onkin sitten vasta reilun puolen vuoden päästä! Olin ihan että mitäh? Ei ollenkaan yksivuotisneuvolaa! Onkohan näin säästösyistä vai ihan yleinen trendi? Lääkärineuvolan kuvittelin olevan siinä yhden vuoden kieppeillä, mutta ei. Edellinen lääkärikäynti oli viime keväänä ja seuraava siis vasta ensi keväänä.

Neuvolakäynti sujui silti ihan rutiinilla. Poju käytti kyllä kaikki hurmaustaitonsa ja oli ihan intona kun tämä harjoittelijatyttö hänelle jutteli ja poikaa ihasteli. Painokäyrä oli odotetusti hieman tasaantunut kovan liikkumisen myötä, mutta on silti edelleen noususuhdanteinen. 10 kiloa ja 400g. Pituutta oli 75,5cm. Sekä pipo 45cm.

Rokotuskin annettiin, mikä sai vähän itkua aikaan, mutta nopeasti paha mieli unohtui kun sai leikkiä neuvolan mielenkiintoisilla leluilla. Hemoglobiini otettiin Leolta myös ekaa kertaa ja se oli 124, mikä on ilmeisesti hyvä tulos lapsella.

Juttelut jäi sitten vähän vähemmälle, kun muutamiin omiin kysymyksiini harjoittelija ei oikein tyhjentävästi osannut vastata. Ruoka-asioista juteltiin, tuttua asiaa etukäteen. Vähitellen saa alkaa siirtyä perus kotiruokaan noista ns. vauvanruoista. Viiliä ja joguttia Leo onkin jo maistellut ja ne ovat hänelle ainakin toistaiseksi hyvin sopineet, niinkuin kaikki muutkin tähän mennessä tarjotut ruoat. Toivottavasti jakossakin vältyttäisiin allergioilta ym. kutsumattomilta vierailta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...