Joulurauhaa?

Koin taas aamulla hyvän muistutuksen siitä, miksi niin kovasti haluan muuttaa tästä taloyhtiöstä omaan kotiin ja rauhaan. Muut asukkaat kun ovat lähestulkoon kaikki eläkeikäisiä, ei lapsiperheelle heru paljoa sympatiaa. Tai sitten nuo naapurit eivät vaan tajua miksi on lievästi sanottuna ärsyttävää, että vajaan sentin lumikerrosta kolataan pihamaalla kovalla kolinalla ja jyskeellä aamulla puoliseitsemältä. Kolaamista säestää vielä muille aamuvirkuille naapureille suureen ääneen esitetyt aamu-tervehdykset. Aaaaargh! Huonosti nukutun yön jälkeen tälläinen herätys on varsin epämieluisa, meluisa kylläkin. Ja heräsihän siihen sitten Leokin lopulta :(

Joo onhan se kiva, että pihamaa kolataan silloin kun lunta on kunnolla ja se kolaaminen on tarpeellista. Huvittavinta, että piha siivotaan aina kaikkien muiden asuntojen kohdalta paitsi meidän...  Autokatoksenkin edusta kolataan todella tarkaan kiertäen meidän auton kohta, joka siis on autokatoksen keskellä. Pientä mielenosoitusta meitä kohtaan kenties? En nyt tietenkään odota että meidän pihaa kukaan muu käy siivoamassa, mutta tuo on jotenkin niin läpinäkyvää, että muiden pihat kyllä, muttei meidän. Itse kyllä siivoan kaikkien asuntojen edustat jos joskus ehdin kolan varteen ennen noita naapureita. Mutta se ei tapahdu todellakaan aamuvarhain! Eikä yleensä siinä vaiheessa, kun ehditään Leon kanssa pihalle ole enää mitään muuta siivottavaa. Tokaisihan yksi ukko viime talvena miehellekin, että vois se sun akkakin joskus pihan kolata kun kerran on aina vaan kotona! Niin no olin äitiyslomalla pienen vauvani kanssa ja kiinni vähän muissa hommissa. Ei noilla aina oikein äly välähdä.

Sainpas purettua pahimman ärsytyksen. Puuh!

Pulkkailua ja punaposkia

Saatiin tuttavilta heidän lapsiltaan tarpeettomaksi jäänyt vauvapulkka ja tänään Leo pääsi sitä testaamaan ensimmäistä kertaa. Tosin pulkka tuntui jo hieman pieneltä Leolle, kun lampaantaljapehmusteen viedessä tilaa pojan jalat tulivat pulkasta ulos. Mutta ulkoilu kauniissa säässä lumisateen keskellä oli kivaa vaihtelua sekä pojasta että äidistä paukkupakkasten aikana sisällä vietetyn ajanjakson jälkeen. Saatiin oikein kunnon omppuposket pakkassäässä. Jouluidylliä parhaimmillaan :) 

Leon kanssa on hauskaa puuhata kaikenlaista, mitä isommaksi hän tulee. Ymmärretään yhä paremmin toisiamme joka päivä :) Poika on alkanut myös pälpättää yhä enemmän omia juttujaan, vaikka kunnon sanoja, ainakaan sellaisia, joita äiti ymmärtäisi, ei ole vielä kuulunut. Paitsi yksi! Ja tästäkään en vielä hetki sitten ollut varma kuvittelenko vain vai tarkoittaako sana sitä mitä luulen. Useamman viikon Leo on sanonut "ätä". Ja tänään kun tulin kaupasta kotiin, konttasi Leo innoissaan äitiä vastaan ovelle ja huikkasi "äitä!" :D Ihanaa ja suloista. Monen ihmisen, asian tai esineen Leo jo tunnistaakin nimeltä. Myös paiputuksen Leo oppi tässä vähän aikaa sitten. Parhaiten hän heiluttaa omalle peilikuvalleen ja joskus satunnaisesti ihan kelle tahansa, oli tyyppi sitten tulossa tai menossa :D

Päivät on kuluneet taas nopsaan kohti joulua. Joka aamu Leon kanssa avataan Kaisa Rekisen söpö metsämaisema-joulukalenteri ja joka kerta kun luukku avataan, hihkuu poika innoissaan kun luukusta kurkkaa joskus pöllö, karhuherra tai toisinaan tonttupipoinen pupujussi. Ihana kalenteri tuollainen perinteinen.

Melkein kaikki jouluvalmistelutkin alkaa olla tehtynä, mikä on aika harvinaista kun olen toisinaan tämmöinen viimehetken ihminen. Joululahjat on olleet hankittuna jo hyvän aikaa ja jotain on tehty itsekin. Koti on koristeltu ja pää tursuaa jopa liikaa kaikista ihanista joulusisustusideoista, mitä haluaisin toteuttaa. Kunnon joulusiivon teen aina perinteisesti vasta aatonaattona samalla kun kinkku paistuu uunissa ja kuuntelen joululauluja. Odottaminen, se jännittävä tunnelma ja joulun valmistelu onkin joulussa se paras juttu sekä perinteiden siirtäminen omalle pikkuiselle.

Piparkakkutalo

Tupa edestä...

Tuli väsättyä tänään Leon kanssa karkkipiparisatutupa :) Kaavat ja koristeluideat ovat omasta päästä. Kuuman sokerin kanssa onnistun yleensä sähläämään, mutta tällä kertaa säästyttiin palovammoilta. Kiva projekti ja tulos varsin onnistunut, noin niinkun elämäni toiseksi piparkakkutaloksi.

...ja tupa takaa

Talon valmistukseen kului:

Myllyn paras piparkakkutaikinalevyjä (1 pkt ja kaikki tuli käytettyä)
Sulatettua sokeria talon osien kiinnitykseen. Tässä työssä isona apuna oli silikonilasta.

Koristeluun:
Marianne-rakeita
Ranskanpastilleja

Karkkikeppi

Hopeisia helminonparelleja

Piparin muotoisia nonparelleja

Tomusokeria ”lumisateena” siivilän läpi

sekä

Sokerikuorrutus, joka valmistui seuraavista aineista:

1 munan valkuainen
3 dl (reilu) tomusokeria

5-6 tippaa sitruunamehua

parhaiten kuorrutekoristelut saa tehtyä kun sokerimassan laittaa minigrip-pussiin (0,5l) ja leikkaa pussin kulmaan vain ihan pienen reiän.

Ei hyvää yötä

Viime yö oli jostain syvältä... Leo valvotti yhtäsoittoa aamu kolmesta viiteen. Kaksi tuntia! Ei käy mun ymmärrykseen, miten toinen voi kukkua ihan pirteänä keskellä yötä. Uudelleen nukuttaminen käy todella työstä ja väsyneenä se on mitä ikävintä puuhaa.

Lapsi huutaa. Äiti herää kesken makoisten unien ja raahautuu makuuhuoneesta vastapäiseen lastenhuoneeseen ja miettii mielessään onko ensinkään mitään järkeä pitää pojan sänkyä noin kaukana... Peittelen lapsen sänkyyn ja laitan tutin suuhun, mistä seuraa välitön ylös kömpiminen ja huutoa kun yritän hipsiä pois huoneesta.

Kapaloin pojan ja taputtelen rauhoittavasti. Kapalosta pyristelyä ja huutoa. Käännän pojan massulleen. Huutoa. Otan syliin, johon poika pitkän heijauksen jälkeen nukahtaa. Hyssytän ja keinutan parikymmentä minuuttia ja yritän siirtää lapsen sänkyyn varo-varo-vaisesti. Poika herää saman tien kun laitan häntä sänkyyn. Alkaa hilluminen ja möyrintä ympäri sänkyä. Nousee ylös, istuu, pyörii, hihkuu ja kiljuu.

Äiti antaa periksi ja luovuttaa, ei jaksa enää koittaa saada toista rauhoittumaan saati nukkumaan... Jostain muistuu mieleen tv:stä tullut kauhukakaraohjelma, jonka nukutusrituaalina oli istua vain hiljaa huoneessa ja antaa lapsen nukahtaa tuntien olonsa turvalliseksi, kun joku on läsnä. Istun pojan sängyn päätyyn rahille ja annan tyypin hihkua ja pyöriä miten huvittaa.

Pari kertaa poika käy tarkistamassa ja kokeilee pinnojen välistä, onko äiti siinä. Sitten tapahtuu ihme ja poika asettuu ihan oma-aloitteisesti makuulle, hakee hetken hyvää asentoa ja alkaa tuhisten nukkumaan! Tadaa! Unta sitten riittääkin ihan aamukymmeneen, että sikäli ollaan taas voiton puolella ja elävien kirjoissa.

Mitä tästä opimme? Nukuttaminen ei näköjään hyödytä mitään.

Aamulla bongasin poitsun suusta uuden ylähampaan. Olisko se yöllinen sitten sitä? Tyyppi tehtailee nyt hampaita ihan urakalla. Koitan ottaa tuon valvoskelun yhtenä vaiheena, joka toivottavasti ei jää päälle. Ei kovin usein näin pitkiä unettomia jaksoja tuleviin öihin, kiitos!

Pieni pala joulua

Harmaa, pilvinen sadesää ei ole ehkä paras joulumielen innoittaja, mutta siitäkin huolimatta tai ehkä juuri tämän tylsän mustan piemyden takia laitoin kotia hitusen jouluisammaksi. Valoja, kynttilöitä ja pientä koristusta.

Tänään käväistiin miehen ja Leon kanssa katsastamassa tämän kaupungin joulumyyjäiset. Sieltä löytyikin yllättävän paljon kaikkea kivaa. Ostin Leolle talven pulkkareissuja, toivottavasti lumisia sellaisia varten ja muutenkin vaikka rattaiden lämmikkeeksi lampaantaljan. Löysin myös pienen joulukranssin sekä vanhasta puusta tehdyt kehykset, joista kehittelin yhteisen seinäkoristeen.

Pikatuunauksen lopputulos

Minikokoisen tuulikaapin piristystä

Tämmöinen oli tupsahtanut meidän eteiseen kurkkimaan, Joulupukin apuri kaiketi :) Näitä taitaa liikkua tähän vuodenaikaan enemmänkin, joten muistakaahan olla kiltisti.

Mukavaa joulunodotusta!

Mikäs vaihe tää nyt on?

Mainiosti jo jonkin aikaa jatkunut unirytmi näyttää muuttuneen ei niin kivaan suuntaan. Tällä viikolla on herätty joka aamu aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin, ensin klo 8.00 (meille epätavallisen aikainen heräämisajankohta), seuraavana päivänä 7.30, sitten 7.15 ja nyt tänään 6.30. Poikaa on ihan turha yrittää heräämisen jälkeen uudestaan unille, koska a) parku ei lopu jos joku lähtee huoneesta ja b) meidän lapseen on kytketty jokin ihmevieteri, joka käynnistyy heti kun lapsen laittaa makuulleen.

Yöt kyllä nukutaan putkeen, eli sen suhteen ei valittamista. Mutta, mutta... nyt on ongelmia myös sen nukuttamisen suhteen. Joka ilta saadaan taistella milloin lyhyemmän milloin pidemmän kaavan mukaan, ennen kuin poika todella saadaan nukkumaan sängyssään. Aiemmin vaan illalla imetin ja pojan nukahdettua kannoin sänkyyn ja that's it. Nyt kun maidontuotantolaitos on alkanut lakkauttaa toimintaansa, olen alkanut lyhyen imetyksen päätteeksi antaa vielä maitoa pullosta, sanokoon hammaslääkäri mitä hyvänsä. Toisinaan pullo kelpaa toisinaan ei ja joskus pullon näkeminenkin saa aikaa hirveät ravarit.

Ja vaikka poika lopulta nukahtaisi syliin ja hänet saisi nostettua nukkuvana sänkyyn, menee nykyään n. vartti kun jäbä on täysin hereillä ja kangennut itsensä taas ylös. Ja sitten koko nukutusrumba alkaa alusta. Tässä vaiheessa tosin yleensä luovutan homman miehelle. Tuota lasta on turha peitellä sänkyyn, koska ei se pysy sielä kahta sekuntiakaan makuuasennossa jos on hereillä.

Mitä tää on? Joku ensimmäisen ikävuoden kriisi?

Joku, jonka lapsi on aina ollut huonouninen tai valvottaja ei varmaan näe tässä meidän "ongelmassa" mitään ongelmaa. Monihan olis suorastaan onnellinen jos lapsi nukkuis yönsä ja heräis ekan kerran vasta aamuseitsemältä. Mutta ottakaa huomioon miten helpolla mä oon tähän asti päässyt. On tää siihen nähden pieni kriisin paikka :p

Niin joo ja ensimmäinen ylähammas on nyt alkanut tehdä vihdoin tuloaan. Toivon että nää unihässäkät olis vaan tuon hampin vika, mutta epäilenpä että ei ole.

Vertailua

Jäin oikein miettimään kumman näköä Leossa on enemmän, minun vai miehen, kun Sofia edellisen postauksen kommenteissa asiaa kysyi. Täytyy sanoa, että pidän Leoa niin itsensä näköisenä, etten osaa häntä suoraan nähdä kummankaan meidän vanhemman kopiona. Sopiva sekoitus taitaa olla molempia. Piirteitä löytyy sekä isältä, että äidiltä, vaikka ihan vauvana poika selvästi muistutti isäänsä enemmän. Sukulaiset ja tututkin sanovan poikaa milloin aivan isänsä, milloin äidin näköiseksi. Ota nyt tuosta sitten selvää...

Mutta teinpä aikani kuluksi meistä kolmesta kuvasarjan, jonka avulla asiaa voi puolueettomasti vertailla :) Kuvassa on siis ensimmäisenä miehen 1v. kuva, sitten Leo saman ikäisenä ja lopuksi minä n. 2,5 -vuotiaana. Että kumpaan poika lienee tullut? Ainakin isällään on ollut huomattavasti enemmän hiuksia ja hampaita saman ikäisenä. Multa ei taas ole koskaan irronnut ylipirteille kuvaajille hymyn hymyä :D

Tänään käytiin siellä valokuvaamossakin ja Leo jaksoi aivan huippuhienosti. Kuvaajakin kehui, että ihanan rauhallinen, mutta silti iloisesti hymyilevä lapsi. Vieras paikka teki sen, että Leo tosiaan pysyi kiltisti tuolilla mihin hänet istutettiin. Kotonahan tuo ei pysy lainkaan paikallaan. Uskon, että saatiin söpöjä otoksia. Välillä vaihdettiin vaatteitakin ja rekvisiittana oli mm. vanhan näköinen aidanpätkä, jonka takaa poika sai kurkkia. Huomenna saan koevedokset cd:llä. Tiedossa on valinnan vaikeutta.