sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Jotain uutta, jotain jouluista...


Jonkin verran uusia huonekaluja ja pientä sisustustavaraa on tullut uuteen kotiin hankittua. Melko maltillisesti kuitenkin, ainakin jos multa kysytään :D Varsinkin nyt joulun lähestyessä on kivaa ostaa joulukoristeita ja -valoja, kuten olohuoneen ikkunaan tiensä löytäneet sydämen muotoiset helmivalokranssit. Antavat kivasti tunnelmavaloa pimeisiin iltoihin. 


Ykköshankinta on kuitenkin meidän uusi sohva. Siinä on hyvä istua tai vaikka vaan pötkötellä, mikä oli tietysti sohvan valinnan ykköskriteeri kauniin ulkomuodon lisäksi. Jännitti kovasti, miten hankalaa tulee olemaan yhdistelmä vaalea sohva + lapsiperhe. Toistaiseksi yhteiselo on sujunut mutkattomasti. Onneksi sohvan kangas on laadukasta ja se on suojakäsitelty, vaikka eihän sekään takaa tahrattomuutta. Mutta koitetaan olla varovaisia. Tummien sohvien jälkeen halusin kuitenkin vaaleutta ja tämä harmaanvaalea sävy ei ole ehkä ihan niin arka kuin puhdas valkoinen. Varmuuden vuoksi istuintyynyjä on suojaamassa usein joku viltti. Ainakin toistaiseksi sohva on pysynyt puhtaana. Kop, kop...

Jouluinen tyynynpäällinen oli taasen viime perjantain heräteostos.
Niitä ehtiikin tehdä vielä turhan monta ennen joulua...

1 kommentti:

  1. On kyllä kaunis sohva ja kieltämättä arka väri, mutta itsekään en luopunut ajatuksesta ja ostettiin uuteen kotiin valkoinen sohva. :) Nahkainen niin on helppo pitää puhtaana, tosin olen ylitarkka sen kanssa, ja välillä hävettää olenko liian "nipo" :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...