Paleltaa... aika kaivaa villasukat kaapista ja kääriytyä viltin alle kannettava kainalossa. Kai se syksy tuli nyt sitten lopullisesti. Lämpömittari kohoaa enää päivälläkin vain muutaman hassun asteen nollan yläpuolelle. Kaikkein parhaiten kylmään säätilaan siirtyminen näkyy ja tuntuu rutikuivassa ihossa. Mulla menee naama ihan korpuksi talvisin, poskia ja otsaa kiristää ja kutittaa. Lisäksi mä inhoan kaikenmaailman naamarasvoja, mikä tekee yhtälöstä aika toivottoman. Nyt vasta tajusin, että säästyin viime vuonna kokonaan tältä ihon rutikuivumisprosessilta. En keksi syyksi muuta kuin raskauden ja imetyksen, hiuksia multa lähti sitten senkin edestä, mutta iho voi mainiosti :) Nyt taas hiukset pysyy päässä ja iho kuivuu entiseen malliin :p
Mä olen vihdoin saanut jonkin sisäisen rauhan (kuullostipas henkevältä) mun työtäpinöiden suhteen. En siis enää täpinöi, vaan otan iisisti ja oon todellakin nauttinut kotonaolosta. Töitä ei siis sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta ole löytynyt, liekö syynä se, että samasta paikasta tappelevia on aina niin mahdottomasti vai se, että tuore äiti pelottaa työnantajat nopeasti kauas, koska minähän voin pamahtaa uudestaan paksuksi hetkellä millä hyvänsä! Tietysti harmittaa, koska olen tottunut pääsemään haastatteluihin ja sitä myöden usein saanut hakemani paikan. Mutta jos ei pääse haatatteluunkaan asti niin sille ei sitten mahda mitään. Mutta mitä kylmemmiksi aamut käyvät, sen tyytyväisempi olen, että saan jäädä peiton alle lämpimään kun muut kiiruhtavat töihin ja ottaa viereen unilämpöisen poikasen.
Leostakin on tullut jo niin iso poika. Ihanan ja välillä rasittavan touhukas ja mahdottoman kova menijä. Hauska huomata, kuinka lapsi ymmärtää jo paljon. Kun kysyn "missä on lamppu", Leo katsoo ylös lamppua kohden ja alkaa nauraa. Jostain kumman syystä tuo lamppu-sana tai sitten se, kuinka äiti sen sanoo, naurattaa poikaa kovasti. Ei-sanan käyttöä en mitenkään ole yrittänyt vältellä ja sekin jo hyvin ymmärretään, mutta kiellon noudattaminen on vähän siinä ja siinä. Kieltoja tulee sanottua tosin vain silloin kun sille todella on aihetta. Leo haluaa aina välilä testata äitiä ja isiä, katsoa miten pitkälle pinna venyy ennen kuin kielletään. Ehdoton ei on pärisyttämiselle ruoka-aikana. Siitä saa sellaiset sotkut aikaan, että ruokaa löytyy pojan naaman ja vaatteiden lisäksi, äidin hiuksista, vaatteilta, lattialta ja lähestulkoon joka pinnalta parin metrin säteellä. Joten päristely on meillä EI! Hella on myös ei, sillä Leo yltää jo nappuloihin asti. Samoin tv ja sen alla olevat härpäkkeet. Ja jostain kumman syystä kaikki ei-asiat on Leon mielestä tietenkin niitä hauskimpia.
Leo on tehnyt viimeisen kuukauden kovasti hampaita. Nyt vihdoin suuhun on kovan kuolaamisen ja jänkyttämisen tuloksena ilmestynyt uusi valkoinen pikku toteemipaalu. Mikä hassua uusi hammas sijaitsee alaetuhampaiden vieressä ja yläien loistaa tyhjyyttään :) Leo taitaakin tehdä ensin alaleuan täyteen legoja ja siirtyä vasta sitten yläkertaan. Ilmeisesti johtuen tästä hampaiden tulosta, on yötkin olleet vähän levottomia. Välillä huutoitkua unissaan ja välillä kunnon heräämisiä. Mutta eikös tää pitäisi vähitellen helpottaa, eikös?
Hurjaa ajatella että ensi kuussa meillä vietetään jo yksivuotis synttäreitä! Vähitellen olen jo niitäkin alkanut suunnittelemaan. Meillä on tässä nyt aika monta projektia suunnitteilla, koska lähestyvien synttäreiden lisäksi ollaan pintaremontoimassa meidän asuntoa. Olisi kiva saada remppa kuntoon ennen pojan synttäreitä, mutta ainakin viimeistään jouluksi. Kamala asuntokuume vaivaa edelleen, mutta koska tällä hetkellä uuden rakentaminen ei ole ajankohtaista, keskitytään kunnostamaan tätä nykyistä kotia, niin että viihdytään täällä vielä jonkin aikaa ja saadaan sitten paremmin myydyksi kun se aika tulee. Tarkoitus on tapetoida olkkaria, kunnostaa vessaa ja laittaa eteisen naulakkosyvennykseen peililiukuovet. Kiva suunnitella ja sisustaa. Sormet oikein syyhyää kierrellessä sisustusliikkeitä ja muita kauppoja. Siinä sitä hommaa onkin, mielekästä sellaista.
Kylläpäs tätä tekstiä nyt tulikin. Poitsu nukkuu taas vaihteeksi pidemmät päikät niin äiskä saa rauhassa naputella koneella. Mutta nyt saa riittää, seuraavaksi suuntaan keittiön puolelle kolisuttamaan patoja ja kattiloita kuten tehokas ja tunnollinen vaimo ikään... Arvatkaa vaan onko se ruoka aina tehtynä kun mies tulee töistä? No ei ole! Se siitä tehokkuudesta. Mä en vaan oo mikään kotitalousihminen alkuunkaan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti