tiistai 6. syyskuuta 2011

Terassi

Viimeisen kolmen viikon aikana on tapahtunut hurjasti, sekä talon sisällä että ulkopuolella. Talon ulkopuoli on vihdoin viimeistelty ja kahdessa päivässä timpurit urakoivat meille terassit.

Tältä näyttää meidän sisäänkäynti ja etuterassi, jota laajennettiin pihalle päin noiden terassipaalujen yli tulevan osan verran. Kuvan ovi on vielä työmaaovi, eli ei jää harmaaksi, vaikka ihan hyvän värinen tuokin on.


Timpurit tekivät lisätyönä pyynnöstämme porrasaskelman myös terassin oikealle sivulle. Tuollainen nurkan kiertävä porrasaskelma on nätimpi ja monikäyttöisempi kuin se peruspaketissa terassin eteen kuuluva yksi askelma.


Meillehän ei tule takaterassia lainkaan, vaan takapihalle pääsee talosta suorinta tietä kodinhoitohuoneen kautta. Talon sivulle, kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan ovien eteen kuuluisi pelkästään pienet laatikkomaiset porrasaskelmat, jotka sellaisenaan ovat vähän tylsät. Esitimme toiveen, josko nämä askelmat voisi yhdistää yhdeksi pidemmäksi "terassi"pätkäksi ja koska terassilautaa oli riittävästi, timpurit rakensivat talomme sivustalle tällaisen rakennelman.


Tästä tulikin parempi kuin suunnittelin, koska nyt tuohon keskiosaan saa mahtumaan vaikka pari tuolia, taikka kukkapurkin tai vaikka lastenvaunut.

2 kommenttia:

  1. Oih! Tää vaihe on ihana,ku kokoajan tapahtuu silminnähtävää :) Jokos on lastenvaunupaikalle seuraava käyttäjä tulossa?

    VastaaPoista
  2. Voi kun kätevä tuo levennetty terassi. Me ei levennetty edestä, vaan nikkaroidaan taakse isompi terassi itse, sekä teknisen tilan ja khh:n väliin "terassi" :) Takaterassi olisi tarkoitus saada tänä syksynä tehtyä, toinen ensikeväänä :) Tänään saapui laatoittaja, ja huomenna käy viimeistelemässä. :) Huhhuh, kun alkaa poltella muutto!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...