perjantai 13. toukokuuta 2011

Tervehdys pyörremyrskyn keskeltä!

Melkoisen hektinen elämänvaihe on menossa, kun millään ei meinaa löytyä aikaa kirjoittamiselle. Lisäksi ollaan oltu muuton vuoksi viikko nettilakossakin, joten sekin selittänee blogihiljaisuutta. Kevätkin saapui tässä jossain välissä.


Vanha koti luovutettiin uudelle omistajalleen hieman haikein fiiliksin vappuna ja nyt asutaan vuokrakolmiossa seuraavat puoli vuotta. Muuttohässäkkä oli jotain ihan hirveää. Mikään aikaisempi muutto ei ole ollut näin stressaava kuin tämä viimeisin. Ensinnäkin sairastuin muuttoviikolla johonkin kummalliseen mahatautiin (joka ei luojan kiitos tarttunut muuhun perheeseen), minkä vuoksi pakkaaminen jäi ihan viime tippaan. Samalla viikolla valettiin talon perustukset hieman etukäteen suunnitellusta aikataulusta, joten patolevyn asentaminenkin osui mukavasti juuri muuttoviikonlopulle. Hommat saatiin kuitenkin järjestymään loppujen lopuksi.

Sähkötkin saatiin tontille ajoissa. Nollaa vielä näyttää mittari tässä vaiheessa.

 Perustusten teko alkuvaiheessa. Muottien asennusta

 Muotit paikoillaan valua varten

Toisesta kuvakulmasta...

  Ja tässä patolevy asennettuna
Nyt ollaan asettauduttu uuteen väliaikaiseen kotiin, vaikkakin edelleen elellään pahvilaatikkojen keskellä, koska säilytystilaa on niin niukasti. Leo kaipaa selvästi vanhaan kotiin ja muistaa aina sen ohi ajaessamme kysyä, että "mennäänkö kotiin?" ja muistaa sitten että "ei enää asuta vanhassa kotona".

Taloprojektin kanssa pinnaa on kiristänyt mm. autokatoksen perustukset, jotka tilattiin suoraan tallitoimittajalta viikolle 18. Noh, autokatoksen antura valettiin vasta viikon 18 perjantaina ja tällä viikolla työmaalle saatiin miehet vasta parin kipakan puhelun jälkeen. Ensimmäisen miehen soittaman puhelun myyjä olisi kovasti halunnut lopettaa alkuunsa ja väitti kiven kovaa, että sopimuksessa on pitäydytty kun valu on tehty tuolla sovitulla viikolla. Ja me kun kuvittelimme, että toimitus tietyllä viikolla tarkoittaisi samaa kuin valmis sillä nimenomaisella viikolla. Myyjä ei myöskään osannut kertoa, milloin työmiehet tekisivät perustukset valmiiksi, koska heillä oli toinen projekti menossa päällekkäin. Lopulta vastaava työnjohtajamme (kiitos hänelle!) sai myyjään vauhtia. Vastaavalle myyjä oli selittänyt menneen sekaisin viikoissa. Just. Tämän kaiken hituroinnin seurauksena sisä- ja ulkotäytöt ovat siirtyneet ja ne suoritetaan vasta ensi viikolla. Onneksi maatyömiehemme on ammattilainen ja hänen lupaamiinsa aikatauluihin uskaltaa luottaa, joten eiköhän täytöt suju ongelmitta. Sitten odotellaankin talotoimitusta. Elementit saapuvat tämänhetkisen tiedon mukaan puolentoista viikon päästä!

Pakko välillä rauhoittua tämän kaiken hullunmyllyn keskellä. Huomenna pidän ansaitun shoppailu- ja rentoutumispäivän siskon kanssa Tampereella. Kaikkia kivoja sisustusjuttuja voisi jo etsiä uutta kotia ajatellen :) 

2 kommenttia:

  1. Täällä yks innokas lukee blogiasi ja samaistuu kovasti! :)
    Meidän kolmihenkinen perheemme muuttaa nyt touko-kesäkuun vaihteessa (eli ens viikolla) omasta rivarikolmiosta vuokrakaksioon (ei saatu kolmiota vaikka toivottiin, huoh), ja parhaillaan kerätään lupapapereita kasaan taloprojektia varten! Niin ja mekin muuten myytiin tämä nykyinen koti itse :) Ekalla näytöllä meni pyydettyyn hintaan! Onneks päätettiin sitä yrittää, iso säästö välityskuluissa.

    Tontti on raivattu puista, talopaketti tulee joskus elokuun lopulla ja valmista pitäis olla ens keväänä. Jaiiks! Vähän hirvittää kaikki, mutta samalla kutkuttaa :)

    Valtavasti onnea teille projektiin, ja jaksamista! Mä oon tuon reilun 2-vuotiaan tyttöseni kanssa vielä kotosalla, mutta nostan hattua että sä jaksat kaiken ressin keskellä painaa vielä päivätyönkin... tai no, niinhän noi miehetkin tekee! :)

    Että tsemppii nyssit vaan! Jään innolla seuraamaan, että miten teillä etenee - kaikki samat on edessä meilläkin vielä!

    VastaaPoista
  2. Kiva jos joku jaksaa kiinnostua meidän rakentamisjutuista :)

    Kyllä tässä kieltämättä pienen ajan sisällä on tullut vastaan niin monta uutta asiaa, että jaksamista on koeteltu. Itselle on ollut erittäin hyödyllistä lukea muiden rakentajien blogeja, niistäkin aina oppii uutta ja saa vinkkejä.

    Ihanan rasittavaa ja samalla kertaa mukavaa ja jännittävää aikaa tämä rakentaminen.

    Tsemppiä oman kodin rakentamiseen teillekin! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...