maanantai 14. kesäkuuta 2010

Mitä meille kuuluu?

Ei voi mitään. Aika ei tahdo riittää blogin päivittämiseen, vaikka paljon olisi asiaakin. Tai no, onko mulla juurikaan mitään oikeaa asiaa, mutta tätä omaa höpinää ainakin. Päivät kulkevat nykyään tarkasti ennalta koodattua rataa: aamuherätys  -  poika hoitoon - töihin - töistä kotiin - kauppaan - kotitöitä - leikkimistä - nukkumaan. Arvokasta ilta-aikaa ei malta käyttää koneen ääressä kököttämiseen. Mutta kyllä pitää aina välillä muistaa tulla tännekin jotain kertoilemaan.

Hoidon aloitus on Leolla sujunut ihan mahtavan hienosti, vaikka pelkäsinkin hienon alun jälkeen jotain takapakkia. No, sellaista ei ole tullut. Leo menee iloisena hoitoon ja saman iloisen vesselin saamme iltapäivällä hoidosta hakea. Täytyy olla todella tyytyväinen, että kaikki on sujunut ilman ongelmia. Mitä nyt poikasen nenä vuotaa normaalia useammin, mutta siinäpä ne harmillisimmat hoidon aloittamisen sivuoireet olivatkin. Hoitaja on mukava ja hoitokaverina Leolla on veljekset, joista toinen on saman ikäinen kuin Leo. Uusia sanoja on pojalla tullut kovasti hoidon aloittamisen jälkeen, joista äiti ei juuri nyt muista muuta kuin sen kauan kaivatun sanan: isi :)

Tällä viikolla me suunnataan miehen kanssa ihan kaksin Kööpenhaminaan pienelle lomalle. Miesparka ei taida tietää mitä tuo käsite loma tässä tapauksessa tarkoittaa. Shoppailua, shoppailua, shoppailua... :D  Kyllä tulee tarpeeseen tämän hulinan keskelle. Muutenkin on ollut melkoista vuoristorataa tämä elämä viimeaikoina, että aina ei ole tiennyt onko tunnelin päässä valoa vai tuliko elämään hetkeksi sähkökatkos. Noh, enpä täällä blogimaailmassa ala huoliani erittelemään, muuten kuin että tällä erää tuo mielen tunneli näyttää onneksi ihan valaistulta. Täytyy pitää itsensä kiireisenä niin ei jouda murehtimaan, eikös.

Pitää laittaa kuvatunnelmia reissulta jahka kotiudumme!
Kivaa viikkoa!

Ai niin ja huomenna taas uuteen työhaastikseen, hih.

1 kommentti:

  1. Kiva kuulla kuulumisianne!
    Ihanaa lomaa teille ja toivottavasti työhaastis meni hyvin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...