sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Luukaksen huone


 
Pienemmän poikasen huoneen värimaailma sai syksyn innoittamana hieman päivitystä. Huoneesta löytyy nyt enemmän ruskean ja vihreän sävyjä valkoisen rinnalla. 
 

Mailegin pupuset saivat lipaston päälle kaverikseen uuden vihreän lampun Hemtexistä sekä eläinhahmoja vilisevän taulun. Söpöt pandat ovat yksi Luukaksen synttärilahjoista.
 
 
 
Eilisellä ostoskierroksella mukaan tarttui ihanat ruskeat pilkku- ja tähtikuvioiset säilytysrasiat sekä apinapehmo. Taulu nro 1 oli kuvausrekvisiittaa pojan 1v. kuvauksessa.
 
 
 
Huoneen uusi värimaailma lähti tästä kivasta lintukankaasta, josta tein Luukakselle verhot. Lintuja siis taas! :) Samat värit toistuvat myös uudessa viirinauhassa.
 
 
 
 
Myös Luukaksen synttäripöllöt löysivät tiensä pojan huoneeseen ja valaisevat nyt illan hämärtyessä kivasti huonetta.
 
 
Värien myötä huoneesta tuli vähän poikamaisempi verrattuna aikaisempaan vaaleaan vauvanhuoneeseen. Seuraavaksi päivitysvuorossa onkin isomman poikasen huone, jonne on löytynyt muutama uusi kaluste. Siitä kuvia myöhemmin :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Puulato

 
Kesän aikana tonttimme nurkalle on kohonnut uusi rakennus.
Pieni, n. 6 neliön ulkovarasto/puulato tilattiin Lappajärveltä.
 
 
Olimme jo hyvän aikaa etsineet nättiä pihavajaa tai sellaista perinteistä pyöröhirsistä puulatoa, mutta kun näimme tämän mallin, ihastuimme siihen oitis. Kaunis yksityiskohta on mielestäni se, että seinähirret on asetettu tässä ladossa salmiakinmallisesti.
 
 
Lato koottiin vasta paikanpäällä, vaikka sen olisi saanut valmiiksi koottunakin. Ladon paikka on vaan niin hankalasti tonttimme perimmäisessä nurkassa, että sinne olisi kokonaista rakennelmaa ollut vaikea saada kuljetettua.
 

Nyt on takkapuilla hyvä varastointipaikka ja pihatyökalujakin tuonne sai mahtumaan kiitettävästi. Tarkoituksena on istuttaa vielä omenapuut vajan molemmin puolin kruunaamaan koko komeuden.
 
 
Leon kanssa ollaan tänään ihasteltu syksyä, miten lehdet muuttaa väriä...
 
 
...ja miten paljon kaikkea kiinnostavaa metsästä voikaan löytää lyhyen kävelyretken aikana.
Ainakin jos mukana on yksi innokas melkein viisivuotias luontotieteilijä :)

 
Syksyisen kaunista viikkoa kaikille!
 
 
 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Yksivuotiaan pöllösynttärit

 
 

Pikkumies täytti elokuun lopulla yksi vuotta, mutta päällekkäisten menojen vuoksi juhlimaan päästiin vasta viime viikonloppuna. Synttärit suunnittelin pöllöteeman ympärille, joten koristeissa ja kakussa löytyi pöllöjä.
 

Netistä löytyi mainiot sivut, mistä voi tulostaa erilaisia paperihahmoja askarteluihin.
Näitä ihania pöllöjä löytyi jopa 14 eri värissä.

Väkersin pöllöistä ja valosarjasta pienet pöllövalot juhlien koristeeksi. Tulostin, leikkasin, taittelin ja liimasin pöllöt kokoon ja tein pienen reiän hahmon päähän led-valosarjan lampulle. Pöllöt olivat sen verran isoja ja lamput sen verran lähekkäin, että kiinnitin pöllöt aina joka toiseen lamppuun. Lopputuloksesta tuli yllättävän onnistunut. Värikkäät pöllökaverukset pääsevät jatkossa koristamaan Luukaksen huonetta.
 
 
Kakku ja sen koristeet olivat omatekemät ja siltä ne kyllä näyttivätkin! Ei mikään huippuluomus, mutta tulipa ensi kertaa kokeiltua sokerimassalla muovailua.  Pääasia että kakku ainakin maistui hyvältä :)
 
 
Pikkusankari sai ihania lahjoja, vaikka lahjapaperit ja varsinkin nauhat
kiinnostivat vielä pakettien sisältöä enemmän...


 
           
 
Huhuu!
Ei pöllömmät synttärit :)
 

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...